Tässä siis kuitenkin prologi-osa yhteen tarinan pätkään, jota luonnostelin mielessä. (ja joka on, yllätys yllätys, DenNoria... tosin enemmän ystävämielessä) Tässä tarinan summary:
"Norja -tarinoiden ja myyttien maa, joka ei koskaan menettänyt kykyään nähdä keijuja. Viikinkiaikojen jälkeen hänkin silti luuli jättäneensä menneen taakseen. Mutta entä kuin yksi myyteistä herää taas? Ja on valmis kostamaan? Kuinka pitkälle Norja pystyy menemään pelastaakseen raikkaimpansa ja kuinka kauas hänen muistonsa vievät..."
Kaukana, kaukana, tai oikeastaan ei edes aivan niin kaukana, mutta tarpeeksi kaukana kuitenkin jottei kukaan eksyisi sinne. Tässä paikassa, pienessä luolassa jossain päin pohjoista Norjaa, nainen avasi silmänsä.
Hän makasi selällään sammalpetillä, joka tosin oli kuivunut vuosien kuluessa ja rahisi nyt kun hän liikautti kättään. Hän tuijotti pitkiä kapeita sormiaan ja puristi ne sitten hitaasti nyrkkiin. Kyllä, hänellä oli voimia vielä, vaikka hän olikin nukkunut niin pitkään. Hitaasti ja unensa jäykistämänä nainen nousi istumaan ja hoippui sitten jaloilleen. Sadan ja kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen hän tahtoi nähdä maailman taas pian.
Vaikka hän näyttikin naiselta, tosin hieman kummalliselta kapean ruumiinrakenteensa ja lähes valkoisten hiusten sekä kellertävien silmien takia, viimeistään hänen jalkojensa väliin laskeutuva lehmänhäntä erotti hänen rotunsa ihmisrodusta. Eikä tietenkään hänen lähes kuolemattomuutensakaan tehnyt hänestä ihmissuvun lasta.
Huldra, sillä se hän oli, käveli haparoiden, mutta kovaa vauhtia vahvistuvin askelin kohti kotiluolansa suuaukkoa valmiina näkemään kuinka maailma oli muuttunut hänen kirotun unensa aikana. Viimein hänen kätensä koskettivat suurta kiveä, joka oli estänyt ihmisiä ja muita olentoja hiipimästä hänen kotiinsa, ja oudon helpolla liikkeellä hän työnsi sen pois tieltään nähdäkseen taivaalla loistavat tähdet ja haistaakseen tuuleen. Hänen kalpeat huulensa kääntyivät pieneen hymyyn.
Kaikkialla ympärillä oli metsää, mutta taivaanrannassa näkyi kaupungin valot ja jostain kauempaa kuului autojen sekä muun liikenteen ääntä. Keväinen yö näytti rauhalliselta ja tähdet loistivat taivaalla omilla tutuilla paikoillaan.
Huldra katseli tätä kaikkea hetken ja sitten hänen hymynsä vaihtui julmaksi virnistykseksi, joka oli joskus kauan sitten saanut ihmiset näkemään painajaisia.
”Aika kostaa…”, Huldra mutisi synkästi ja heitti sitten päätään taaksepäin huutaakseen niin kovaa, että tämä koko maa kuulisi hänen äänensä, ”sinä saat maksaa, Norge! Saat maksaa kaiken, minkä teit minulle!”
// Tässä tarinassa saattaa ehkä kai esiintyä myös mm. Havis Amanda ja Pieni Merenneito (siis se oikea... ei Disney-versio) Laitan myöhemmin muutamia dialogi-pätkiä tähän liittyen niin saatte sitten paremman käsityksen :'D
Tosin en aloita tämän kirjoittamista kunnolla ennen kuin Köpi on valmis!
