Tervetuloa~

Tervetuloa~

Kuka tahansa sitten oletkin. Toivottavasti viihdyt ja nautit kaikesta pienestä, jota väkerrän silloin tällöin.

Kiitos~

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Songfikit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Songfikit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Tankar - valmistumaton songfikki

Lyhyt pätkä jostain, mistä piti tulla songfikki... Tarkoitus oli opettaa Islanti tanssimaan ja ajanjakso olisi ollut jossain Kalmarin unionin tienoilla tai vaihtoehtoisesti nykyhetki ripauksella vanhan muistelua. En oikein ehtinyt koskaan miettiä tarpeeksi pitkälle. ^^''
Kappale olisi ollut Nannen Tankar, jonka sanat on tuossa lopussa. Se on sellainen kappale, joka on aivan loistava soidessaan taustalla.


”Miksi?” Islanti kysyi niin vahvalla äänellä kuin vain kykeni ja yritti parhaansa mukaan kätkeä siihen pikkuhiljaa hiipivän ja kasvavan epätoivon, ”tämä on aivan turhaa. En edes tahdo oppia tätä.” Huolimatta veljensä ilmeestä tai tämän loputtomista vastusteluista Norja vain kohautti olkiaan. Jotenkin kylmäilmeinen valtio onnistui viestittämään olemuksellaan pelkkää tyyneyttä ja jopa välinpitämättömyyttä, vaikka olikin ollut juuri se joka Islannin oli oppitunnille raahannut. Suomi sentään hymyili pahoittelevasti aina yhtä vakavan Ruotsin viereltä, mutta Tanska nauroi. Jostain syystä kukaan ei ollut yllättynyt siitä.

”Jokaisen kunnon herrasmiehen täytyy osata tanssia”, tanskalainen sanoi silmäänsä iskien, ”miten muuten muka hurmaat itsellesi neidon juhlista ja…”

”En minä tahdo mitään neitoja”, Islanti vastusti, ”enkä tahdo tanssia… Ja kaikkein viimeiseksi tahdon osallistua yhteenkään juhlaan!” Pahaksi onneksi Islannin tanssitunneista oli tullut pakkomielle muille neljälle…. tai no, kolmelle Pohjoismaalle. Ruotsi oli ainut joka jätti nuoren hopeahiuksisen valtion rauhaan siinä asiassa, mutta Suomi oli sitten innoissaan hänenkin edestään.

”Paha juttu pikku-Iselle”, Tanska naurahti ja kurottautui taputtamaan nuoremman valtion hiuksia, ”sillä minä käsken sinun osallistua… Että alahan opettelemaan.” Islanti väisti kosketusta ja loi vanhempaan mieheen tuiman ilmeen. Tanska oli kuitenkin ehtinyt tottua sellaiseen jo vietettyään niin paljon aikaa Norjan kanssa.

”En…”, Islanti yritti vielä, mutta tällä kertaa hänet keskeytti Norja. Sanomatta sanaakaan mies vain asteli hänen luokseen ja asetti toisen kätensä Islannin kädelle ja toisen hänen kyljelleen. Juuri niin kuin he olivat edellisillä tunneilla opetelleet. Mutta tällä kertaa Islanti ei aikonut antaa muiden pyörittää häntä. Hän oli saanut jo aivan tarpeekseen haparoivista askeleistaan kahden edellisen tunnin aikana eikä hän uskonut Norjankaan erityisemmin nauttivan ruhjoutuneista varpaista. Islanti ravisti veljensä käden pois ja astui kauemmas.

”Uskokaa jo ja jättäkää minut rauhaan”, Islanti mutisi äkäisesti ja kietoi käsivartensa puuskaan rinnalleen, ”miksi te edes kiusaatte minua? Miksette Finn…”

”Hän osaa tämän jo”, Norja vastasi ja näytti sitten miettivän hetken jotain, ”Tino, tahtoisitko?” Kahden valtion välillä näytti käyvän nopea sanaton keskustelu ja sitten suomalainen nyökkäsi hymyilleen ja hypähti alas ikkunatasolta, jolla oli istunut. Ja yllätti Islannin. 

”Saanko luvan?” sinisilmäinen valtio kysyi ja kumarsi kevyesti ojentaen kätensä Islannille edessään. Hopeahiuksinen valtio tuijotti häntä pitkään. Mikseivät muut vain voineet lopettaa hänen kiusaamistaan? Suomikin oli pukeutunut kauniiseen sinisävyiseen pukuun ja takin hopeiset napit kiilsivät. Ja ihan vain siksi, että muut olivat päättäneet tehdä Islannin vihaamista tanssitunneista vieläkin vihattavampi järjestämällä ne oikeassa tanssisalissa ja pynttäämällä kaiken viimeisen päälle.

”Vain yksi tanssi”, Suomi sanoi hymyillen ja tarttui sitten nuoremman käteen, ”tällä kertaa varmasti opit kaiken.” Islanti oli jo sanomassa jotain erittäin tylyä, mutta silloin Norja aloitti soittamisen. Värisevä viulun sointi tuntui lävistävän tilan ympärillä ja Tino otti ensimmäisen askeleen tönäisten varoen myös Islannin liikkeille.

”Oikeasti…. Minä en tahdo!” nuorin valtioista vastusteli.
 (Ja sitten Islanti olisi tanssinut vuorotellen kaikkien kanssa kunnes olisi tullut Norjan vuoro ja keijut olisivat auttaneet. Ja jotain ihan kummaa olisi tapahtunut jne jne...)

Det är mörkt och nattens ljus
Sprider sig tyst i vårat hus
Tankar surrar runt i mig
Vet att jag måste lämnä dig

Ingenting är riktigt fel
Trots det så känns som jag kvävs
Skäms att tanken finns i mig
Jag vill ju inte såra dig

Längtar att lämna det vi har
För något oförutsägbart
Hur kan jag få dig att förstå
Känns som att gå på krossat glas

Vill dig inte något ont
Så att berätta lär bli tungt
Tankar surrar runt i mig
Vet att jag måste lämna dig

Det är mörkt och nattens ljus
Sänker sig tyst i vårat hus

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Ideoita~

Anteeksi kamalasti, mun on pakko kirjoittaa tämä jonnekin ylös ennne kuin unohdan ja muistivihon tietenkin jätin Belgiaan -.-'' Mutta tehdään tämä sitten näin! Eli tahtoisin kirjoittaa parikin songfikkiä, mut inspis-kappaleita onkin yllättäen liikaa ^^'' eli nyt on tilaisuus vaikuttaa ja yrittää uskotella minulle, että joku tietty kappale olisi ihan pakko saada fikiksi... Ja ihan jännitysmomentin vuoksi kerron vain kappaleen ja esittäjän sekä hahmot/parituksen. Saatte sitten itse pohtia millaisen juonen minä olen mihinkin suunnitellut. (niin... jokaiseen on jo tarina, mutta en tiedä, mistä pitäisi aloittaa...^^'')

1. Italy vs. Helsinki ~Laakso & Jöback // Tino, Italia ja joukkio muita (Ruotsi, Saksa, Espanja, Ranska... ne tavalliset) Tämän minä oikeestaan kirjoitan aika varmasti ^^

2. Hey Juliet! ~LMNT // DenNor samalla idealla tämä tai...

3. Me and you (in my pocket) ~Milow // ...tämä. Minulla on juoni päässäni, mutta en ole vielä varma onko se kumpaan kappaleeseen enemmän. Tällä hetkellä kallistuisin enemmän Hey Juliettiin, mutta Milowin kappaleessa on toisaalta niin herttaisen suloiset sanat ja jotenkin tanskamaiset~

4. Bad romance ~Lady Gaga // pfft... FrUk. En voi sille mitään, mut mun on pakko kirjoittaa Iggy jossain välissä laulamaan se ranskankielinen pätkä...

5. You're million ways to be cruel ~OK go // FrUk. Ainoa ongelma vaan on, että tämä on yllättävän vaikea kappale songfikiksi...

6. Knock me out ~Temposhark // DenNor. Ei tarvitse sanoa muuta.

7. Everybody loves me ~OneRepublic // Tanska.

8. Hur kan jag tro på kärlek ~Erik Linder // SuFin Suomen näkökulmasta

9. Don't mess with me ~Temposhark // Tanska tai Preussi, en ole vielä täysin päättänyt kummalle tämä istuisi paremmin. Jotenkin vaan näen tämän enemmän viking!Tanskan kappaleena.)

10. Vem kan segla förutan vind ~ ruotsalainen perinnelaulu // kaikki Pohjoismaat

11. Bells of Notre Dame // Hmm... tämä tuli vain nyt mieleen. Hieno laulu ja olisi kiva käyttää tätäkin. Ehkä jotain Ranskasta? Englanti, ranska vai suomi versio? (kielivalikoima on aina se paras juttu Disney-lauluissa ^^)

12. Once upon December // tästäkään en vielä tiedä... pitäisin toisaalta tästä sellaisena monihahmoisena tai/ja persoonattomana tarinana. Ja kielivalintoja löytyy! Heprea kuulostaa aika nätiltä :'D

Oohps, näitä oli enemmän kuin ajattelin ^^' Missäköhän välissä minä ajattelin saada näitä paperille... anteeksi, näytölle asti?