Hän syntyi jo silloin kun Suomi joutui Venäjälle, mutta Suomen pohjois ja etelä osat alkoivat kehittyä eri tahtiin. Etelä-Suomesta tuli kehittyneempi ja enemmän "venäläinen", mutta Pohjois-Suomi pysyi sellaisena kuin oli aiemmin ollut. Tino ei huomannut tätä ennen kuin Etelä-Suomi itse tuli puhumaan hänelle ja Tino oli kuitenkin se "virallinen" Suomi.
Etelä-Suomi on muuten kuin Tino, mutta hänen luonteensa on kylmempi eikä hän osaa kaikkea, mitä Tino osaa, sillä hän on paljon nuorempi ja hän vihaa Ruotsia siksi, että hänen mielestään Ruotsi petti Suomen. Hän myös tahtoo olla virallinen ja ainoa Suomi, koska hän uskoo että Tino on liian heikko ollakseen sitä. Hän ei siis vihaa Tinoa, hän vain ei usko häneen.
Sisällissodan päätyttyä Tinolla oli mahdollisuus tappaa Etelä-Suomi ja siten olla ainoa Suomen henkilöitymä, mutta hän ei pystynyt tekemään sitä. Tosin Talvisodan alettua Etelä-Suomi ilmestyi taas ja ilmoitti tahtovansa olla sittenkin osa Tinoa. Hän oli huomannut, ettei Venäjä ollut sittenkään hänen puolellaan eikä hän edelleenkään uskonut Tinon pärjäävän yksin. He siis yhdistyivät, Etelä-Suomi katosi ja Tino oli sen jälkeen ainoa Suomi. Tosin hänessä on jäljellä myös jotain, mitä tuli Etelä-Suomelta, mutta he ovat tasapainossa keskenään.
Ja sit pieni pätkä, näitä tulee lisää myöhemmin:
Tino ei tiennyt enää, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Hän oli yrittänyt kaikkensa päästäkseen tunteestaan eroon, mutta silti hän ei pystynyt rauhoittumaan. Aivan kuin joku olisi paikalla ja katselisi häntä, vaikka hän hyvin tiesi, että talo oli täysin tyhjä. Hän oli itsenäinen nyt eikä täällä ollut ketään, mutta silti suomalainen käveli levottomana vielä kerran talonsa läpi ja yritti uskotella itselleen ettei mikään ollut vialla.
Hän oli työntänyt puukon housujensa vyötärönauhan alle. Ei siksi, että hän olisi tuntenut itsensä uhatuksi vaan siksi, että… Hän tunsi tarvitsevansa sitä. Tuttu puinen kahva hänen kättään vasten lohdutti kummasti mieltä, vaikka mikään muu ei ollut sitä tehnyt.
Yhä epäluuloisena Tino käveli lopulta takaisin olohuoneeseen mennäkseen istumaan nojatuoliin ja kuulostelemaan jos jotain liikkuisi talossa hänen lisäkseen. Mies oli ohittamassa seinällä riippuvan peilin, mutta nopeasti silmäkulmasta erotettu vilahdus sai hänet pysähtymään. Hana Tamago se ei voinut olla sillä koira oli jäänyt Ruotsin luokse silloin kauan sitten eikä Tino ollut vielä ehtinyt hakea häntä kotiin, joten hän käänsi katseensa hitaasti peiliä kohden.
Vieraat silmät vastasivat hänen katseeseensa ja suu kääntyi pieneen hymyyn. Tino pyörähti ympäri ja kiskaisi tottuneella liikkeellä puukkonsa esiin. Sen himmeän metallinen terä hohti hiukan valossa, mutta vieras mies ei näyttänyt välittävän siitä.
”Kuka sinä olet?” Tino kysyi, ”vastaa, perkele!” Toinen mies astahti huolettomasti askeleen lähemmäs ja hymyili yhä.
”Luulisi sinun minut tuntevan”, hän vastasi laiskalla äänellä ja kumartui lähemmäs välittämättä puukosta edessään, ”olen Suomi.” Tino hätkähti sekä sanoja että ääntä, joka tuntui oudon tutulta. Aivan kuin hän olisi kuullut sen ennenkin, muttei koskaan näin selkeästi. Mies sai kuitenkin ryhdistäydyttyä ja hänen kätensä puristi puukon kahvaa vieläkin tiukemmin.
”Minä olen Suomi”, hän vastasi päättäväisesti, ”kuka sitten oletkin, sinua ei voi olla olemassa. Minä…”
”Mieti uudestaan”, toinen mies keskeytti ja katsoi häntä silmillä, jotka nekin näyttivät yllättävän tutulta. Tino vaikeni hetkeksi ja hän vain tuijotti yrittäen pysäyttää ajatuksensa. Miehen ääni oli tuttu, samoin silmät ja myös jokin hänen tavassaan katsoa häntä muistutti Tinoa jostain. Mutta ei tämä tunkeilija voinut olla Suomi! Tino oli Suomi, hän tunsi jokaisen osan. Lapin lähes puuttomat alueet ja tunturit, Kainuun korvet ja Pohjanmaan lakeudet, rajaseudut ja…
…ja?
”Etelä-Suomi”, Tino lähes kuiskasi ja hänen verensä jäätyi, ”ei… Ei voi olla…”
”Kyllä vain on”, Etelä-Suomi vastasi hänelle, ”ja minusta tulee vielä koko Suomi, joten varaudu katoamaan kultapieni.”
//
Jollain tapaa haluaisin hänelle tuollaisen luonteen. Vahvan, mutta nuoren joka ajattelee että yksin hän pystyy selviytymään. Ei kuitenkaan liian julma, sillä sitä hän ei ole. Hän on vaan jollain tapaa ajattelematon tai jotain ^^''
