Varoitus! Ikäraja k-11 ja kaikki paritetaan kaikille -periaate.
Joka ikinen vuosi Amerikka järjesti suuret juhlat juuri ennen joulua ja joka ikinen valtio saapui paikalle. Jopa nekin, jotka eivät itse joulua viettäneet, sillä hekin tahtoivat tavata toisiaan ja yksinkertaisesti vain pitää hauskaa. Sitä paitsi Amerikan juhlat olivat aina niin suuret, että jokaisella oli mahdollisuus löytää mieleisensä tapa juhlia niitä. Yleensä aasialaiset keskittyivät juttelemaan keskenään pienessä ryhmässä, muutamat tietyt hulttiot karkasivat juomaan väkevämpää tavaraa jonnekin ja varsinkin eteläeurooppalaiset valloittivat suuren tanssilattian käyttöönsä.
Keskustelut käytiin monilla eri kielillä ja jokainen toi oman sävynsä taustameluun. Juomat kelpasivat kaikille eikä ruuankaan kanssa nirsoiltu, vaikka kukaan ei ollut vielä uskaltautunut koskemaan siihen karmean näköiseen juttuun jota Amerikka nimitti kakuksi. Kumpikin Italia kiersi sen kaukaa ja Norjalla oli vaikeuksia saada Tanskaa lopettamaan sille nauraminen. Onneksi Japani oli hyvin kohteliaasti esittänyt arvauksen, ettei vihreän sävyistä jättileivosta edes ollut tarkoitettu syötäväksi vaan pelkäksi koristeeksi. Se sai ihmiset helpottumaan hiukan.
”Hm, Ruotsi, miksihän katossa on muuten verhot?” Tino kysyi jossain välissä vilkuillen kattoa peittäviä kankaita. Ruotsalainen kohautti olkiaan ja asian annettiin olla sillä perusteella että se oli kuitenkin vain jokin amerikkalainen villitys.
”Liet! Liet, niinku, tule nyt!” Puola huusi retuuttaen ystäväänsä perässään. Viro ja Latvia seurasivat kaksikkoa hieman jäljessä vanhemman valtion kantaessa yhtä pientä mochi-seuralaistaan sylissään. He tiesivät jo, minne Puola oli matkalla. Hän oli luultavasti äkännyt vaaleanpunaisella sokerimassalla kuorrutetut ponin muotoiset piparit ja tahtoi käydä ryöväämässä ne itselleen. Matkalla hän onnistui melkein törmäämään Englantiin, joka parhaillaan pakoili Ranskaa. Ja kaikkiahan tiesivät, mitä ranskalainen tahtoi.
Saksa marssi ympäriinsä jalkapallo kainalossaan ja yritti löytää veljensä, mikä oli toivoton tehtävä. Preussi oli kehittänyt itselleen vuosien myötä loistavat taidot olla poissa silloin kuin häntä kaivattiin. Sitä paitsi Unkarikin etsi häntä, joten ei mitään mahdollisuuksia löytää preussilaista siitä salista.
Belgia naureskeli, kun perinteisten joululaulujen lomaan eksynyt latino-hitti lähti soimaan kaiuttimista ja Espanja kaappasi Etelä-Italian tanssimaan ennen kuin mies ehti kieltäytyä. Romano käytti erittäin värikästä kieltä, mutta antoi kuitenkin ihme kyllä espanjalaisen viedä itseään. Belgialaisen nauraessa ja vilkuttaessa heille Hollanti keskittyi lähinnä mulkoilemaan pahasti kaikkia, jotka tulivat liian lähelle hänen sisartaan. Sveitsi teki aivan samoin, kun joku lähestyi Liechtensteinia, mutta sveitsiläismies vielä korosti elettä puristamalla sormensa nyrkkiin aivan kuin hän voisi tarvittaessa loihtia tahdonvoimalla aseen käteensä.
Saksa oli juuri onnistunut yhdyttämään Englannin ja kysynyt, milloin he pelaisivat perinteisen jouluyön ottelunsa, kun Amerikka nousi lavalle ja musiikki taukosi hetkeksi jotta hänen äänensä kuuluisi varmasti kaikille.
”Heeeeei, kaikki!” hän huusi niin kovaa, että mikrofoni olisi ollut oikeasti tarpeeton, ”merry xmas!”
”Se on merry Christmas, idiootti…”, Englanti mutisi, mutta hänet jätettiin huomiotta.
”Koska on joulu, minulla on teille kaikille suuri yllätys!” Amerikka jatkoi eikä kukaan huomannut kuinka Kanada pudisti hitaasti päätään, ”joulun aikaan tapahtuu ihmeellisiä asioita ja me tarvitsemme lisää säpinää!” Tässä vaiheessa valtioiden mielenkiinto alkoi herätä ja muutamat heistä loivat kysyviä katseita toisiinsa. Amerikka taikoi jostain käsiinsä paksun köyden, jonka toinen pää kiemurteli jonnekin katonrajaan kadoten kokonaan näkyvistä. Hän hymyili leveästi ja nykäisi köyttä pystymättä enää pitämään yllätystään salassa.
”Pitäkää hauskaa!” hän huusi ja nauroi päälle. Väkijoukon katseet kohosivat ylöspäin sopivasti, kun kattoa peittäneet verhot heilahtivat syrjään paljastaen salaisuutensa. Hetken oli aivan hiljaista, kun katseet vaihtuivat järkyttyneiksi tai iloisiksi mielenlaadusta riippuen. Lopulta Unkari oli se, joka sai äänensä toimimaan.
”Mistelinoksia!” nainen huusi riemastuneena, ”missä minun kamerani on…?” Unkarilainen oli aivan oikeassa ja koko salin katto oli täysin mistelinoksakimppujen peitossa. Niitä oli niin paljon, että periaatteessa jokainen salissa olija seisoi täsmälleen mistelin alla. Muutama valtio näytti lähes jähmettyneen kauhusta.
”Mitä ihm…”, Saksa aloitti, mutta joutui italialaisen yllätyshyökkäyksen kohteeksi ennen kuin ehti sanoa asiaansa loppuun asti. Italia ilmestyi lähes tyhjästä ja hyppäsi suoraan saksalaisen syliin kietoen kätensä ja jalkansa hänen ympärilleen sekä painaen huulensa täysin ujostelematta toisen miehen huulia vasten. Hetkeksi Saksa jähmettyi silkasta yllätyksestä, mutta sitten hänen kätensä löysivät vaistonvaraisesti oman paikkansa italialaisen vyötäröltä.
”Ei, idiootti…”, Romano huudahti, kun Espanja loi häneen sen tietyn katseen. Mutta he olivat vieläkin tanssiasennoissa, joten espanjalainen vain virnisti ja yksinkertaisesti taivutti Romanon alas toisen käsivartensa varaan.
”Mi amore…”, Espanja kuiskasi ja jostain syystä Romano ei vastustellutkaan, kun häntä suudeltiin.
Unkari oli kuin toisessa taivaassa ja hänen ainoa huolensa oli, että hänen kameransa muistikortti täyttyisi liian nopeasti. Hän ei kuvatessaan edes huomannut kuinka Itävalta lähestyi häntä ennen kuin mies rykäisi saadakseen hänen huomionsa.
”Unkari”, Itävalta sanoi ja tarttui naisen käteen, ”jos suot?” Hän ei kuitenkaan jäänyt odottamaan naisen vastausta vaan painoi lyhyen suudelman tämän huulille. Unkari hymyili ja olisi sanonut jotain, mutta Preussi päätti juuri sillä hetkellä ilmaantua paikalle.
”Hah, minä teen tuon paremmin!” hän sanoi ja laski toisen kätensä Unkarin vyötäisille kiskaisten naisen samalla lähemmäs itseään. Preussilainen ei edes epäröinyt suudella naista, vaikka paistinpannun uhka oli aina läsnä. Itävalta tuhahti ja pyöräytti silmiään.
”Sinä olet barbaari”, hän totesi, mutta se ei Preussin hymyä hyytänyt.
”Olen paljon parempi suutelija kuin sinä”, hän sanoi virnistäen.
”En usko”, Itävalta vastasi. Preussi päästi otteensa Unkarista, joka seurasi tilanteen kehittymistä suurella mielenkiinnolla, ja asteli lähemmäs toista miestä.
”Minä näytän sinulle”, preussilainen julisti ja tarttui sitten kaksin käsin kiinni Itävallan päästä ennen kuin kukaan ehti estää ja painoi suudelman tämän huulille. Itävalta itse ei saanut sanaakaan suustaan, mutta Unkarilla oli kiire hihkua ja ottaa niin monta kuvaa kuin vain pystyisi.
”Ruotsi…?” Suomi kysyi katsellessaan kuinka hänen valtio ystävänsä tekivät parhaansa seotakseen kunnolla.
”Hmm?” Ruotsi murahti tarkkaillen hänkin ihmisiä, mutta luultavasti eri syystä kuin Suomi.
”Mikset sinä ole vielä suudellut minua?” Suomi kysyi suoraan ja luultavasti ensimmäisen kerran vuosisatoihin Ruotsi punastui.
”Tuota…”, hän aloitti, mutta suomalainen naurahti ja kiskaisi hänen päätään hellästi alemmas solmion avulla ja suuteli naapurivaltiotaan. Ruotsi mukautui tilanteeseen mielellään ja malttoi tuskin päästää suomalaistaan otteestaan, kun Norja ilmestyi paikalle ja napautti hänen olkaansa.
”Minun vuoroni”, norjalainen ilmoitti ja tarttui Tinon kädestä painaen huulensa hetkeksi hänen huulilleen. Tino naurahti, kun hänen kumpikin naapurimaansa osoitti vuorotellen huomionsa hänelle ja loputkin Pohjoismaista ilmestyivät paikalle. Tanska oli selvästi innoissaan, mutta Islanti näytti jopa aavistuksen pelokkaalta. Norja päästi otteensa Suomesta ja kietoi vuorostaan kätensä omistavasti pikkuveljensä ympärille.
”Hei! Minä saan suudella kaikkia!” Tanska julisti riemukkaasti ja tarttui ensimmäisenä kiinni suomalaisen leuasta antaen hänelle suukon. Seuraava uhri oli Norja, joka antoi tanskalaiselle hieman pidemmän suudelman, ja Islanti oli ilmeisesti saanut osansa jo aiemmin. Ruotsin kohdalla Tanskan piti hiukan tapella, mutta lopulta hän sai suudeltua viimeistäkin Pohjoismaata, kunhan hän oli painanut ruotsalaisen kädet tämän kylkiä vasten ja suostutellut tätä hetken. Lohdutukseksi Suomi antoi Ruotsille vielä toisen suudelman jälkeenpäin ja pyysi tätä olemaan tappamatta tanskalaista.
”Angleterre”, Ranska kuiskasi.
”Frog”, Englanti vastasi takaisin huomattavasti synkemmällä sävyllä ja mulkoili miestä, joka tukki hänen tiensä pois salista.
”Minne olet matkalla?” Ranska kysyi, mutta englantilainen tuhahti.
”Jonnekin muualle”, hän totesi, ”tämä on typerä idea.” Ranska naksautti kieltään ja pudisti päätään hitaasti pitäen kuitenkin hymyn kasvoillaan.
”Mutta ethän sinä voi lähteä ennen kuin olet suudellut minua!” hän huudahti, mutta toinen mies tuhahti.
”Mene pois tieltä”, hän käski ja olisi työntynyt ranskalaisen ohi, jos tämä ei olisi normaaliin tapaansa päättänyt tehdä kaiken vaikeammaksi. Ranska tarttui toisella kädellä Englannin ranteesta ja ennen kuin englantilainen edes huomasi, hänet oli näppärästi käännetty ranskalaisen syliin.
”Mutta mon cheri…”, Ranska kuiskasi huulet aivan Englannin kaulalla.
”Ei”, Englanti vastasi, vaikka ei voinutkaan estää itseään värähtämästä, kun toisen hengitys kosketti hänen ihoaan. Hitaasti Ranska painoi yhden hellän suudelman hänen kaulalleen.
”Ihan pieni…”, hän jatkoi kuljettaen huuliaan yhä lähemmäs Englannin huulia.
”Ei…”, mies vastasi, muttei myöskään riistäytynyt otteesta.
”Minä rakastan sinua”, Ranska kuiskasi lähes surullisella äänellä ja painoi sitten pienen ja hyvin hellän suudelman Englannin huulille ennen kuin päästi irti hänestä. Englantilainen huokaisi huomattuaan pidättäneensä henkeään ja hänen kätensä sekä jalkansa tärisivät.
”Francis…”, hän kuiskasi ja huomasi sitten, että mies oli jo kääntynyt lähteäkseen. Täysin miettimättä Englanti astui askeleen eteenpäin ja kurotti kättään saaden juuri ja juuri otteen ranskalaisen hihasta. Ranska käännähti ja näytti hetken yllättyneeltä ennen kuin tuttu hymy kohosi taas hänen kasvoilleen.
”Se ei ollut kunnon suudelma”, Englanti totesi ja huomasi yhtäkkiä siirtyneensä aivan Ranskan eteen. Hän tuijotti miehen huulia hetken ja painoi sitten omansa niitä vasten olematta edes täysin varma mitä hän oli tekemässä. Onneksi Ranska oli paljon paremmin perillä asioista ja pian heidän kummankin kädet olivat toistensa ympärillä ranskalaisen kielen lipoen Englannin huulia.
”Angleterre…”, Ranska huokaisi ja hengitti huomattavasti raskaammin, kun he viimein lopettivat. Englannin kasvoilla oli outo ilme ja hän vain hymähti vastaukseksi, ”kaikki kunnossa…?” Englantilainen nyökkäsi ja perääntyi hitaasti istumaan tuoliin näyttäen edelleen oudolta. Hänen ilmeensä oli ihan kuin haaveileva ja hän näytti kadonneen johonkin toiseen maailmaan. Ranska mietti hetken ja hymyili sitten leveästi tajuttuaan tilanteen.
”Minun viehätysvoimani oli liikaa hänelle, mon cheri”, ranskalainen totesi ja pudisti päätään, ”voi Angleterre…” Englanti mumisi jotain, mutta kukaan ei saanut selvää siitä ja Ranskalla oli uusi ongelma ratkottavanaan. Hän ei voisi jättää englantilaista tuollaiseen tilaan, kun kaikki olivat sekoamassa tai seonneet jo mutta, jos Ranska pysyisi täällä, hän menettäisi loistavan tilaisuuden ihastella suutelevia ja intohimoisia ihmisiä. Ongelma oli todellakin vaikea, mutta se ratkesi lähes itsestään, kun nuori saarivaltio kurkisti varovasti saliin ovelta.
”Seychellit”, Ranska kutsui ja tyttö hymyili hänelle, ”auttaisitko isoveli Ranskaa hiukan?”
”Totta kai”, Seychellit vastasi ja vilkaisi sitten Englantia, joka silti istui tuolillaan, ”miten?” Ranska hymyili ja taputti tytön hiuksia, kun tämä oli kävellyt hänen luokseen.
”Vahtisitko Angleterrea minulle, kulta pieni?” Ranska kysyi hymyillen, ”hän on hiukan… Epätasapainossa.” Seychellit katseli vielä hetken englantilaista ja nyökkäsi sitten todettuaan että epätasapainoinen oli varmasti juuri oikea sana siihen tilanteeseen.
”Okei”, hän vastasi hymyillen ja asettui seisomaan Englannin viereen, ”en anna kenenkään kiusata häntä.” Ranska hymyili ja painoi pienen suukon tytön poskelle kiitokseksi.
”Hienoa, isoveli Ranska on nyt hyvin tyytyväinen”, hän sanoi, ”lähden nyt katselemaan vähän…” Seychellit nyökkäsi ja vilkutti ranskalaisen perään pirteänä.
”Minä muuten näin, mitä tapahtui”, nuori saarivaltio vielä totesi Englannille hyvin tyytyväisellä sävyllä.
”Tämä suunnitelma oli mahtava!” Amerikka julisti katsellessaan ympärilleen, ”eikö niin, Matt?” Kanada antoi katseensa kiertää arvioivasti pitkin salia ja sitten hän nyökkäsi lyhyesti ennen kuin vastasi.
”Kukaan ei ole vielä tappanut ketään”, hän totesi aivan kuin kyseessä olisi suuri saavutus. Amerikka vain nauroi ja näytti tyytyväiseltä.
”Mahtava suunnitelma, niin minä sanoin”, hän selitti ja Kanada pyöräytti silmiään hänen takanaan. Hänen veljensä ehkä piti suunnitelmaa mahtavana, mutta häntä itseään hieman arvelutti, mitä tapahtuisi, kunhan aamu koittaisi.
Tosin… Kukaan ei ollut vielä tappanut ketään… Ja kaikilla näytti oikeastaan olevan hyvin hauskaa.
A/N: Ja joulukalenteri on siis valmis~! Hyvää joulua kaikille ja erityisen isot kiitokset Sipille, Smoothylle ja Tiiulle luukkujen kommentoimisesta <3
Viettäkää kaikki upea päivä! Fijne kerstdagen! Merry Christmas! Rõõmsaid jõule! Joyeux Nöel! God jul!
