Kahdeskymmenes joulukuuta~

”Sey…”, Englanti kutsui entistä siirtomaataan, joka keskittyi lähettelemään lentosuukkoja periaatteessa kaikille, ”Sey.” Lopulta tyttö käännähti hymyillen katsomaan vanhempaa valtiota, joka oli jäänyt hieman hänen jälkeensä. Se ei tosin ollut ihme. Seychellin innokas tapa yrittää nähdä kaikki samaan aikaan tiputti automaattisesti suurimman osan ihmisistä hänen jäljestään.

”Anteeksi…”, Seychellit mutisi huomattuaan englantilaisen närkästyksen, mutta hän hymyili kuitenkin aivan kuin se aurinko, joka piti hänen pienen saarensa lämpimänä, ”mitä sanoit? En kuunnellut kunnolla…” Englanti huokaisi tietäen hyvin, ettei hän pystyisi olemaan äkäinen nuorelle naiselle, joka vain oli utelias ja tahtoi osoittaa ystävällisyyttä.

”Me olemme Lontoossa, Sey”, hän kuitenkin aloitti hieman nuhtelevalla sävyllä, ”nuo… Lentosuukot eivät kuulu tapoihin täällä.” Seychellit näytti ottavan nuhteet hyvin ja vain pieni huulten mutristus kertoi jotain hänen mietteistään.

”Miksei?” hän kysyi suoraan saaden Englannin hetkeksi todella miettimään asiaa.

”Se ei vain kuulu”, mies vastasi lopulta, mutta Seychellit ei siihen tyytynyt. Hän hypähteli takaisin englantilaisen luokse eikä välittänyt ollenkaan muista ihmisistä.

”Sen pitäisi kuulua”, saarivaltio totesi ja painoi sormensa huulilleen, ”katso, teet vain perässä. Kokeile. Se on mukavaa.” Englanti kohotti toista kulmaansa eikä tehnyt elettäkään seuratakseen Seychellien mallia.

”Sinä olet oppinut tuon Ranskalta…”, hän mutisi ja olisi lopettanut keskustelun siihen jatkaen samalla heidän matkaansa, mutta Seychellit kohdisti parhaan anovan katseensa häneen.

”Kiltti isoveli Englanti”, tyttö pyysi, ”anna minulle yksi lentosuukko…” Mies katsoi häntä hetken hiljaa ja huokaisi sitten syvään antaessaan periksi. Tuon katseen edessä hän ei vain pystyisi sanomaan ei, joten hän painoi sormensa hetkeksi huulilleen ja lähetti sitten suukon puhalluksen saattelemana nuorelle saarivaltiolle. Seychellit naurahti ja sieppasi samansa suukon ilmasta ennen kuin lähetti omansa takaisin Englannille.

”Kiitos Englanti!” saarivaltio naurahti ja iski sitten silmäänsä, ”kunhan isoveli Ranska kuulee tästä…” Englanti, joka oli jo muutenkin punastunut jostain syystä, hätkähti silmiin nähden.

”Et varmasti kerro hänelle!” hän esteli, mutta Seychellit vain nauroi hurmaavaan tapaansa pujottaessaan käsivartensa vanhemman valtion käsivarren alle.    

A/N: Mun fanonissa Seychellit on maailman suurin FrUkin kannattaja :'3 Ja hän on vähän kuin lievempi versio Ranskasta...
Vielä neljälle päivälle suudeltavat... Mitähän keksin?

Yhdeksäs joulukuuta~

”Sinun on parasta tehdä se hyvin”, Englanti mumisi, kun hänen ranskalainen kutsumaton ja ehdottomasti ei tervetullut vieraansa oli asettunut täysin luontevasti hänen keittiöönsä.

”Oui, mon chéri”, Ranska vastasi sujuvasti ja tutki miettien Englannin jääkaapin sisältöä, ”mikä onnekas sattuma, että tulin juuri sopivasti estämään sinun itsemurhasi…” Toinen valtio mulkaisi häntä äkäisesti. Ensinnäkin hän ei uskonut sattumaan, Ranskalla oli ollut tullessaan kokinhattu ja essu mukana. Ja siinä essussa oli teksti ”suutele kokkia”, mikä ei tosiaankaan herättänyt Englannille hyviä ajatuksia. Ja toiseksi…

”En minä yrittänyt murhata ketään. Minä olin tekemässä ruokaa!” hän ärähti. Ranska, joka oli jo päättänyt mitä tekisi ja nosteli juuri tarvittavia aineksia pöydälle, pysähtyi hetkeksi ja loi merkitsevän katseen englantilaiseen.

”Se on sama asia”, hän totesi, ”mon chéri, anna minun tehdä sinulle ruokaa ja nauti elämästä.” Englanti mulkoili vielä hetken, mutta antoi sitten periksi sille houkutukselle että saisi olla erossa keittiöstä. Hän alkoi oikeastaan olla kyllästynyt siihen, että joka ainoa kerta kun hän teki ruokaa, joku naapureista soitti palokunnan paikalle.

”Tee sitten”, hän mutisi, muttei lähtenyt mihinkään. Sen sijaan hän istui alas keittiönpöydän ääreen vahtimaan, ettei Ranska tekisi mitään ylimääräistä, kuten laittaisi liikaa mausteita tai tuhoaisi hänen keittiötään tai jotain. Jostain syystä vahtiminen tuntui huvittavan ranskalaista ja tämä naureskeli itsekseen valmistellessaan ruokaa.

”Lopeta tuo…”, Englanti murahti saaden Ranskan vain nauramaan enemmän.

”Mitä jos laulaisin?” hän kysyi ja aloitti sitten jäämättä odottamaan vastausta, ”tiens, bonjour, salut, dis-moi comment tu vas. Depuis le temps que l'on ne s'est pas vus. Tu sais, crois-moi je ne t'attendais plus~”

”Kiduta vielä lisää…”, Englanti murahti ja käänsi itsepintaisesti katseensa ikkunaan, kun Ranska jatkoi laulamista hyräilemällä laulun melodiaa. Hän ei olisi missään nimessä myöntänyt tunteneensa kyseistä kappaletta eikä sitä, että myös hän osasi laulaa sen. Hän mielellään myös piti tämän salassa varsinkin eräältä ranskalaiselta.

Ranska hyräili tyytyväisenä koko kappaleen ja hänen kätensä loihtivat nopeasti ja tottuneesti ruokaa, jonka herkullinen tuoksu täytti pian keittiön. Hiljakseen Englanti lopetti ikkunan keskittyneen tuijottamisen ja nousi kattaakseen pöydän valmiiksi. Hän jopa heltyi sen verran, että otti lautasen myös ranskalaiselle.

”Voilá, se on valmis”, Ranska ilmoitti ja käännähti ympäri silmäilemään Englannin kattausta, ”hienoa, mon chéri, mutta kynttilä puuttuu…” Englanti kohotti toista kulmaansa ja tuhahti.

”Älä innostu”, hän tokaisi eikä tehnyt elettäkään etsiäkseen ranskalaisen toivomaa kynttilää. Ranska mutristi huuliaan pettyneenä, mutta keksi kuitenkin pian jotain muuta.

”Angleterre, ennen kuin syömme…”, hän aloitti sillä tietyllä äänensävyllä ja osoitti sitten essuaan, kun Englanti vilkaisi häntä kysyvästi.

”Et ole tosissasi”, englantilainen vastasi vakavalla sävyllä, muttei saanut ranskalaisen hymyä hyytymään.

”On tämä ennenkin toiminut”, Ranska muistutti tyytyväisenä ja Englanti tuhahti. Hän tuijotti toista vielä hetken, mutta astui sitten lähemmäs nostaen toisen kätensä ranskalaisen niskalle. Hän melkein tukisti miehen hiuksia painaessaan heidän huulensa yhteen, mutta Ranska ei välittänyt siitä vastatessaan suudelmaan ja yrittäen saada mahdollisimman paljon irti harvoin toistuvasta tilanteesta. Englanti kuitenkin keskeytti pian kuten aina ja vetäytyi kauemmas näyttäen Ranskan mielestä suloisen hämmentyneeltä ja äkäiseltä.

”Sen ruuan on paras olla hyvää…”, Englanti mumisi.

”Oui, oui”, Ranska vastasi naurahtaen ja valmistautui esittelemään keittotaitojensa aikaansaannokset englantilaiselleen.

A/N: Jotain outoa tässä taas oli...
Eli vuorossa oli FrUK ja kuten aina minun frukien kanssa, tämäkin on Muuttikselle~
Ranskan hyräilemä kappale: www.youtube.com/watch?v=3GRaJvvC_5o
Minusta on hauska kuvitella hänet laulamaan tuota, mutta en ole ennen tainnut saada tilaisuutta kirjoittaa sitä ^^