”Tino!” naisenääni huudahti ja kutsuttu suomalainen ehti hädin tuskin kohottaa katsettaan kysyvästi, kun unkarilainen jo pyörähti sisälle keittiöön ja jäi seisomaan keskelle huonetta päättäväinen ilme kasvoillaan. Hän nosti kätensä lanteilleen ja loi toiseen valtioon katseen, joka huokui pelkkää päättäväisyyttä. Unkari aikoi saada sen minkä halusikin, mitä se sitten olikaan.
”Niin?” Suomi kysyi, ”et sinä yleensä törmää sisälle minun talooni suin päin. Tanska tekee sitä, Preussi joskus… ja muutamat muut, mutta et sinä.” Unkari kohautti harteitaan.
”Olen serkkusi. Minulla on oikeus tehdä yllätysvierailuja”, hän totesi ja jatkoi sitten kun suomalainen kohotti toista kulmaansa kysyvästi, ”me olemme serkkuja! Tai ainakin vähintään pikkuserkkuja…”
”Tietenkin, Eliza”, Suomi keskeytti naurahtaen, ”olemme serkkuja, mutta sinulla kuitenkin on jokin taka-ajatus, eikö vain?” Unkari mutristi huuliaan ja näytti epäröivän ensimmäisen kerran sitten sen kun oli törmännyt suin päin sisälle ja kutsumatta toisen valtion taloon sekä yllättänyt tämän kesken lounaan.
”Hm… Ehkä”, nainen vastasi kartellen. Suomi kohotti kupin huulilleen ja maistoi hiukan kahvia ennen kuin vastasi unkarilaiselle.
”Minä asuin Ruotsin kanssa”, hän totesi vakavalla sävyllä, ”olen tottunut nyhtämään sanoja ulos hänestä, joten älä yritä vaieta. Ota kahvia ja istu alas.” Unkari nyökkäsi ja istuutui suomalaista vastapäätä muttei kuitenkaan ottanut tarjottua kahvia. Hän tiesi kokemuksesta, että Tino teki sen aina liian laihaksi.
He kumpikin istuivat hetken hiljaa tuijottaen toisiaan ja aivan kuin odottaen kumpi antaisi ensin periksi. Suomi uteliaisuudelleen vai Unkari malttamattomuudelleen? Lopulta se oli unkarilainen, joka päätti rikkoa hiljaisuuden.
”Mitä se eilinen oikein oli?!” hän lähes huudahti pystymättä enää pidättelemään itseään. Se outo kohtaus kesken kokouksen oli jäänyt hänen mieleensä ja varsinkin Suomen sanat eivät suostuneet katoamaan hänen päästään. Unkari puolittain odotti, että Suomi aikoisi nytkin vain pysyä hiljaa ja antaa hänen kärvistellä, mutta Tino yllätti hänet.
”Eliza, täällä on miljardeja ihmisiä maailmassa”, hän aloitti ja tuijotti mietteliäästi ulos ikkunasta, ”joka ikinen minuutti täällä on joku, joka huomaa olevansa onnellinen. Joku joka sanoo toiselle ’minä rakastan sinua’ millä kielellä tahansa ja joku joka suutelee toista.” Suomi hymähti ja käänsi katseensa takaisin unkarilaisnaiseen, joka kuunteli häntä pää hiukan kallellaan.
”Tarkoitat siis…”, hän kysyi saamatta lausettaan loppuun, mutta suomalainen ymmärsi häntä kuitenkin.
”Kyllä”, Suomi vastasi ja hymyili, ”millaisia erilaisia suudelmia on olemassa? Sisarusten välisiä, jäähyväissuudelmia, ystävien suukkoja, rakastavaisten… Ja joka ainoa päivä joku saa ja antaa yhden.” Unkari nyökkäsi hitaasti, kun suomalaisen sanat aukenivat hänelle.
”Joka päivä yksi suudelma”, hän toisti, ”sitä tarkoitit, kun puhuit ajasta jolloin tapahtuu ihmeellisiä asioita?” Suomi nyökkäsi ja nousi ylös viedäkseen tyhjentyneen kahvikuppinsa pesualtaaseen.
”Jep, vaikka tietenkin ihmeellisiä asioita tapahtuu muulloinkin kuin joulukuussa, mutta ajattelin että tämä aika on parasta aikaa saada ihmisiä hereille”, hän totesi, ”jotkut heistä ovat niin itsepintaisia…” Unkari ei voinut estää itseään naurahtamasta, kun suomalaisen sanat toivat muutaman tietyn henkilön hänen mieleensä.
”Se on totta”, hän vastasi ja oli huomattavasti helpottuneempi nyt kun hän tiesi, mitä Suomi oli ajanut takaa eilisellä episodillaan, ”muuten… Kuka sitten saa suudelman tänään?” Suomi naurahti hiljaa ja käveli Unkarin vierelle laskien toisen kätensä tuolin puiselle selkänojalle. Hän kumartui lähemmäs ja puhalsi kevyesti yhtä ruskeaa hiussuortuvaa, joka laskeutui naisen kasvoille. Hän muisti tehneensä niin kauan sitten, kun hän, Unkari ja Viro olivat olleet aivan pieniä ja tunteneet vain toisensa.
”Arvaatko?” hän kuiskasi ja painoi huulensa hymyillen unkarilaisen poskea vasten. Unkari naurahti ja nappasi sitten miehen tiukaan halaukseen.
”Finnrország”, hän sanoi vaihtaen hetkeksi omalle kielelleen, ”olenko koskaan sanonut, että rakastan tyyliäsi! Saisit halutessasi kenet vain polvilleen tuolla flirttailulla.”
"Todella? Miksi en ole sitten harkinnut maailmanvalloittamista aiemmin?" Suomi kysyi ja he kumpikin nauroivat kunnes Unkarin oli pakko päästää irti miehestä pyyhkäistäkseen nopeasti yhden eksyneen kyyneleen silmäkulmastaan.
A/N: Härregud, tälle on kehittymässä juoni 0_0
Minun fanonissa Unkari, Viro ja Suomi ovat serkuksia keskenään tai jotain, mitä on helpompaa vaan kutsua serkuudeksi. Ja Unkari on se joka nimittää näitä kahta muuta serkuksi, mutta Viro ja Suomi pitävät toisiaan lähinnä hyvinä ystävinä. Enkä muuten kehitellyt tästä mitään paria nyt, ystävien poskisuudelmat ovat normaaleja Unkarissa!
Mun pitäisi kirjoittaa jotain Unkarista, Suomesta ja Virosta yhdessä... He ovat ihania ja olisikin jo aika kirjoittaa pitkästä aikaa vain jotain ystävyyspohjaista.
Kuka saa ja millaisen suudelman huomenna? Minäkään en tiedä vielä...
