Keisarinna ja hänen perillisensä 1

Seuraava tarina ei ole fanfictionia eikä sillä ole mitään tekemistä Hetalian kanssa. Kyseessä on juoneltaan, hahmoiltaan ja tyyliltään täysin oma työni, joten kaikki kopiointi on kielletty. Viittaukset historiallisiin hahmoihin/tapahtumiiin/paikkoihin ovat fiktiivisiä eikä niiden voi sanoa tukevan täysin tositapahtumia, vaikka ne perustuisivatkin faktoihin.

Tämä tarina aloittaa sarjan Itävallan keisarillisesta hallitsijasuvusta, Habsburgeista. Hahmot sekä paikat ovat kaikki historiallisia, mutta "taiteilijan oikeudella" muokattuja eivätkä siten välttämättä vastaa esikuviaan.

(Tämän pitkän ja vakavamielisen aloituksen jälkeen... Tämä pätkä on oikeasti kirjoitettu hyvin hyvin nopeasti eikä siinä ole mitään yllättävää tai kivaa mutta mutta... pyydän ystävällisesti tämän kerran että jos jotain sanottavaa löytyy, myös sanotte sen. Olen hivuttautumassa enemmän omien tarinoideni pariin ja arvostaisin todella paljon jos suoraan sanotte onko mulla minkäänlaisia mahiksia. Kiitos.)

Osa 1~

Nuori herttuatar istui lempipaikallaan salongin suurten ikkunoiden ääressä. Hänen selkänsä oli suora, kampaus täysin huoliteltu ja kapeat kädet pitelivät kirjaa varmasti kun hänen silmänsä seurasivat tekstiä. Hänen ei edes tarvinnut yrittää näyttää keisarilliselta, hän oli sitä jo täysin saamansa koulutuksen ja tarkkojen oppien ansioista joten keisarillisuus oli hänelle pelkästään ainoa tapa ja tyyli elää.

Herttuattaren rauhaisa hetki kuitenkin keskeytyi hetkeksi, kun hänen veljensä törmäsi huoneeseen eikä edes vaivautunut koputtamaan ensin. Nainen nyrpisti nenäänsä hiukan paheksuen miehen epäkohteliasta käytöstä, mutta koska kyseessä oli hänen lempiveljensä, hän antoi sen jälleen anteeksi.

”Marie”, kruununprinssi Joseph tervehti sisartaan tuttavallisemmin kuin he olisivat tehneet virallisissa tilaisuuksissa. Ollessaan vain kahdestaan he eivät kuitenkaan kaivanneet jäykkiä tapoja.

”Joseph”, herttuatar vastasi ja laski lukemansa kirjan syliinsä, ”mikä suo minulle tämän ilon?” Oli hänen lempiveljensä tai ei, Joseph tuskin etsi häntä tähän aikaan päivästä vain jutellakseen. Ja Marie Christine oli oikeassa. Kruununprinssi piti muutaman sekunnin miettimistauon ennen kuin sai valittua oikeat sanat.

”Etsin vaimoani”, hän selitti yksinkertaisesti kertomatta sen tarkemmin, miksi hän ei tiennyt vaimonsa olinpaikkaa, ”oletko nähnyt häntä?” Marie Christine piti ilmeensä täysin hallinnassaan eikä antanut ilkikurisen hymyn vilahtaa huulilleen edes siinä vaiheessa kun hän avasi ne vastatakseen.

”Luulen nähneeni hänet muutama tunti sitten”, hän totesi, ”ehkä hän on vielä puutarhassa. Ymmärsin, että hän aikoi nauttia teensä siellä.” Kruununprinssin ilme kirkastui hieman ja hän nyökkäsi ennen kuin soi sisarelleen pienen kumarruksen hyvästiksi.

”Siinä tapauksessa katson, jos voin liittyä hänen seuraansa”, hän totesi ja poistui paikalta nopeasti. Askelten loitottua ja oven sukeuduttua prinssin perässä, Marie Christine antoi viimein hymylleen luvan näkyä ja hän naurahti hiljaa. Suuret ja painavat verhot hänen takanaan kahahtivat hiljaa, kun toisen naisen kasvot ilmestyivät niiden takaa.

”Hän uskoo sinua siltikin?” piilossa pysytellyt nainen kysyi ja naurahti hänkin.

”Tietenkin. Olen hänen sisarensa”, Marie Christine vastasi sujuvasti, ”mutta Isabella, voit luopua piilostasi nyt. En usko, että hän palaa vähään aikaan. Puutarhamme on niin iso.”

”Kiitos Marie”, Isabella vastasi siirtyessään verhojen kätköistä istumaan tuolille herttuattaren viereen.  

(Luultavasti olisi ollut järkevämpää edes muokkailla tämä kunnolla, mutta sain vain jonkinlaisen äkillisen pakkomielteen jakaa tänne jotain ja sitten tein tämän.)

Marie Christine (1742-1798), Itävallan keisarinna Maria Theresan tytär. Hän oli äitinsä suosikki sekä luonteeltaan hyvin tämän kaltainen. Sisarustensa parissa hän ei kuitenkaan ollut kovin suosiossa, sillä hän kertoi kaikki itselleen uskotut asiat aina äidilleen. Luonteeltaan hänen sanottiin olevan fiksu ja itsetietoinen sekä hyvin taiteellinen, mutta myös häijy sekä itsekäs tietyissä tilanteissa.

Kruununprinssi Joseph (1741-1790) oli keisarinnan vanhin poika ja myöhemmin keisari. Hän oli naimisissa kahdesti, rakastaen silmittömästi ensimmäistä vaimoaan Isabellaa mutta jättäen toisen vaimonsa lähes yksin.

Parman Isabella, Jospehin vaimo joka kuoli nuorena (22-vuotiaana) ruttoon. Hän synnytti kuitenkin kaksi lasta, vaikkei vastannut miehensä rakkauteen ollenkaan.

Tähän aikaan hovissa kiersi huhu, että Isabellan ja Marie Christinen erityislaatuinen suhde olisi enemmän kuin ystävyyttä, mutta huhut vaiennettiin nopeasti eikä niistä ole varmuutta (Marie Christine joka tapauksessa meni naimisiin omasta valinnastaan ja sai lapsia myöhemmin)