Tervetuloa~

Tervetuloa~

Kuka tahansa sitten oletkin. Toivottavasti viihdyt ja nautit kaikesta pienestä, jota väkerrän silloin tällöin.

Kiitos~

tiistai 29. marraskuuta 2011

Lauluhaaste: SuFin

Tämä on lauluhaaste eli: "Valitse pari. Se voi olla mistä tahansa sarjasta kunhan itse vain pidät siitä. Seuraavaksi avaa soitin/mp3/playeri/mikä tahansa, jolla kuunnellaan musiikkia. Laita sekoitus päälle. Seuraavan kymmenen kappaleen aikana sinulla on aikaa kirjoittaa kymmenen pätkää valitsemastasi parista. Yksi pätkä per kappale. Saat kirjoittaa vain niin kauan kuin kappale soi etkä saa keskeyttää musiikkia tai valikoida kappaleita. Viimeisen kappaleen jälkeen julkaiset aikaansaannoksen."

Tällä kertaa SuFin. Ja mä en oikeastaan tykännyt siitä, miten kirjoitin näitä, mutta aikaa oli niin vähän ^^'' ja sitten vielä menin randomisti vaihtamaan kieltä, mikä ei välttämättä ollut hyvä juttu, koska en osaa kirjoittaa englanniksi tarinoita -.-'' mutta olkoon. Tämähän se haasteen idea olikin.


Sufin

1. Tiktak ~ Ihmelääke

Hänen täytyi olla sairas.

Mikään muu ei selittäisi näitä tunteita ja outoja ajatuksia. Hänen oli pakko olla sairas. Vakavasti sairas.

Ja kaikkein pelottavinta oli, että se ainoa asia, joka hellitti kipua, luultavasti myös oli se joka tappoi häntä. Lääke olikin sairaus ja hän ei tahtonut enää ajatella sitä. Läheisyys, rakkaus, Tino…

Ruotsi ei edes tahtonut parantua.

2. Take That ~ Eight letters

Only eight letters, three words and only one lovely phrase. It was all what was matter. How you can tell so great things with so small voices? How anybody could ever hear it?

But Finland was always listening. He was also always speaking, filling silence by his sweet voice and endless Finnish words…  But he still listens and he heard those small words. Even when Sweden was shy and tried to make his best to say something but almost failed! Still! Finland looked at Swede and very long time there was only silence again. So silence that Sweden started to think about escaping. Finland might to be mad at him… Oh nou, he didn’t wants to make his darling mad!

But Finland wasn’t mad. He was just surprised by three small words.

“I love you…”
“…I love you too.”

3. Someday ~ (Notre Damen kellonsoittajasta)

Sweden waits. He wasn’t sure how long he has to wait, but that doesn’t matter. He would waits until last star died on the sky or world ends.

He waited because he knew someday his love will see him. That someday little Finn would look at him with love filled eyes and he would let Swede hold him forever.

4. Miss you miss Belinda ~

“Minä en pidä kuusikymmentä luvusta”, Ruotsi totesi saaden Suomen mutristamaan huuliaan miettiväisenä. Hetken suomalainen vain kertasi mielessään, mitä kyseisellä vuosikymmenellä oli mahtanut tapahtua.

”Ei se ole minunkaan suosikkini”, hän lopulta vastasi olkiaan kohauttaen.

5. Little White Lie ~ Temposhark

”You lied?”
”No… I…”
”What did you say?”
“I… I can explain it!”
“Really? How you’re going to do it? With new lies?”
“I didn’t lie! I only tried to protect you.”
“Is your reasons really so good?”
“Yes”
“…I belive you. But no lies anymore.”
“I promise”

6. Unspoken ~Hurts

Suomi oli Suomi, nyt ja aina ja koskaan muuttumatta. Tai ehkä hänen maansa muuttuisi, mutta jokin pysyisi aina samana.

Myös Ruotsi oli ja tulisi aina olemaan Ruotsi.

Eikä mikään heidän välillään koskaan muuttuisi. Vuosisadat ehkä taivuttaisivat heidän sidettään ja kaikki muuttaisi sitä, mutta sisin pysyisi aina samana tapahtui mitä hyvänsä.

He kumpikin tiesivät sen.

7. Sotahevonen

”Anteeksi, minun täytyy lähteä!” Viimeiset sanat, jotka Tino sanoi ennen kuin sota vei hänet mukanaan. Samat sanat olivat myös ensimmäiset, jotka Ruotsi häneltä kuuli sitten heidän yhteisen kuningaskuntansa hajottua ja seuraavat sanat hän kuulisi vasta monien vuosien jälkeen.

Kaviot veivät Suomen pois eikä ruotsalainen häntä näkisi ennen kuin toiset kaviot toisivat hänet takaisin.

8. Streetlights ~ White Lies

”Onko täällä ketään?” Suomi kysyi ääneen ja vilkaisi ympärilleen tyhjällä kadulla. Sitten hän naurahti hiljaa pudistaen päätään. Hän oli tulossa jo vainoharhaiseksi kysellessään ääneen typeriä kysymyksiä.

Hän astui seuraavan askeleen eteenpäin ja päätti soittaa lähimmälle naapurilleen lieventääkseen yksinäisyyttään ja pelkoaan erakoitumisesta. Ruotsi olisi varmasti iloinen kuullessaan hänestä.

9. Wonderful life ~ Hurts

”Ruotsi?” Tino kysyi yllättäen, ”jos minä sanoisin tappavani itseni, mitä sinä tekisit?” Ruotsi jähmettyi kesken liikkeensä ja naulitsi tuiman katseensa suomalaiseen.

”Mitä?” hän kysyi.

”Jos minä tappaisin itseni”, Suomi toisti ja nyt Ruotsi käveli hänen eteensä, ”en tietenkään ole tekemässä niin, mutta teoreettinen kysymys.”

”Minä pysäyttäisin sinut”, hän vastasi varmalla sävyllä.

”Miten?” suomalainen kysyi uteliaana. Ruotsi ei vastannut sanoilla. Hän vain painoi huulensa toisen miehen huulia vasten ja suuteli tätä kunnes heidän kummankin oli pakko hengittää taas.

10. Tell me why ~LaFee

”Why me?” Finland asked again, “Why you picked up me?” He didn’t understand why just he was blessed with destiny like this. What makes his so special?

“I love you”, Sweden answered like he was did so many times before.

“But why…”, Tino murmured, “there is lot of better people than me… So many who are waiting to their dreams come to true. Why mine is true then? What is different between me and those others? Why you love me?” Sweden looked at him and stepped closer to place his hand on smaller man’s shoulder.

“I love you”, Sweden whispered, “you are only one for me and I can’t make anyone else’s dreams true because my love will be always yours. I love you because you’re my love, my life, my heart and everything.” Finland’s blue eyes looked up to Sweden’s and he sighed quietly.

“You know…” he started but quitted and laughed, “I don’t know what I wanted to say anymore. Can you just kiss me?” Sweden smirked and pressed his lips to Finland’s.      


Mä en todellakaan pidä tuosta viimeisestä >.<  En tahdo kirjoittaa tuollaista SuFiniä enää koskaan.

Ja tuo "Miss you miss Belinda" kappale... ei, se ei ole kuuskytluvulta (luultavasti...) mä en vaan oikeastaan pidä siitä. Se on just sitä tyyliä, joka ei vain iske. (Se miksi se sitten on mun koneella... um... en tiedä...) Joten kirjoitin tuon nopeasti ja vaihdoin kappaleen. 

Jeps

Sipi alkoi valittaa (kiltisti huomautti~), että blogini on liian hiljainen... Niin se kyllä onkin. Mä en ole mitenkään hyvä blogeissa, mulla on niitä kolme joista yksi on kuollut, yksi ei ole edes syntynyt vielä ja tämä ainokainen kituuttaa menemään, miten taitaa. Olen laiska ihminen, myönnän.

Suoraan sanottuna, mä yleensä unohdan tämän koko blogin. Mikä on aika outoa, sillä mulla on silti hieno suunnitelma, miten aion tätä käyttää. (esim. just tuollaisille pienille heitoille mitä tulee joskus mieleen.) Mitenhän mä saisin itteni olemaan unohtamatta tätä? Voisin tietenkin pitää tämän auki välilehdellä koko ajan... Se olis kyllä hyvä idea. Ei tarttis sitten vaan "sattumalta" klikkailla tätä esiin (mä en ees muuten ite muista tän blogin osotetta... googletan sen sillon ku tartten sitä. Käsi ylös ne jotka nyt facepalmaa mulle!)

Anyway! Jotta tässäkin viestissä olisi jotain järkeä, laitan tähän tilannekatsauksen:

Köpi = Seuraava luku on puolessa välissä ja odottaa kirjoittajan tarpeeksi eeppistä mielentilaa, että hä pystyisi kirjoittamaan eeppisesti eeppisen kohdan. Mut se on sitten eeppinen.

Kaunotar = Seuraava luku on valmis ja ilmaantuu Finiin jossain välissä. Tosin tahtoisin kirjoittaa vielä sitäkin seuraavan luvun ensin ja siinä voi mennä hetki (, koska aloin vahdata Doctor Whota iltaisin ja hukkaisn fikkaamisaikani siihen...)

Hetabook = kärsii inspiraation puutteesta. Muutamia päivityksiä valmiina, muttei tarpeeksi kokonaiseen lukuun.

Raapaleet = Olin unohtanut ne...

Ja sitten kasa kaikkea randomia sekä pieniä one-shotti pätkiä, jotka ehkä valmistuvat kunhan saan oikean mielentilan.

Viesti loppu. Moi.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Haaste osa 1

Laitetaanpa tämä nyt tännekin... Eli tämä on haasteeseen tehty teksti, joka on julkaistu joskus aikoja sitten eräällä hetalisti foorumilla (jossa en ole käynyt aikoihin... sori, ihmiset!) Varsinaisen haasteenannon olen jo hukannut, mutta  mutta... laitan tämän tänne nyt kuitenkin. Loput osat lisään myöhemmin ^^

Osa 1


Yksi ainoa kortti onnistui muuttamaan Alppivaltion päivän kokonaan.

Kyseinen kortti oli samankokoinen suorakulmio kuin postikortit yleensäkin. Eikä siinä ollut juuri mitään erikoista, tekstin lisäksi siis. Se oli ollut puhtaan valkoisessa kirjekuoressa, johon oli huolellisesti kirjoitettu Sveitsin kodin osoite ja hänen ihmisnimensä ”Vash Zwingli”. Jo se oli saanut erakkoluontoisen valtion kurtistamaan kulmiaan ihmetellen, mutta se tunne vaihtui ärtymykseksi hänen luettua valkoiselle kortille painetun tekstin.

”Järjetöntä”, Sveitsi tuhahti ja nakkasi kortin kuorineen eteisen pöydälle.

”Mikä on järjetöntä, veli?” Liechtenstein kysyi ja lähes säikäytti veljensä ilmestymällä yllättäen keittiöstä. Sveitsi tuhahti toistamiseen ja vilkaisi pöydällä lojuvaa kortti syyttävästi.

”Ei mitään erikoista, Lil. Sitä normaalia postia vain ja joku tahtoo pilailla kustannuksellani”, Sveitsi vastasi ja käveli sisarensa ohitse, ”ja heti, kun saan sen lähettäjän kiinni niin…” Lause haipui pahaenteilevään mutinaan ja Liechtenstein katsoi veljensä perään huolestuneena. Sitten hän poimi veljelleen osoitetun kortin pöydältä ja luki sen huolellisesti.

Tervetuloa,
menneisyyden juhliin,
kadotettuihin.
Ole ikuisuus luonamme.

Eins, Zwei, Drei…
Uno, Due, Tre…
Odín, Dva, Tri…

Aika kuluu…

Liechtenstein luki koko kutsun vielä kerran puoliääneen, mutta ei saanut siitä sen enempää tolkkua. Ensinnäkään missään kohti ei ollut edes mainintaa juhlien ajankohdasta tai – paikasta ja toiseksi teksti vaikutti aika epämääräiseltä. Ei ihme, että hänen veljensä oli ärtynyt siitä.

”Eins. Zwei. Drei”, nuori nainen toisti miettien, ”yksi, kaksi, kolme. Kuulostaa oudolta ja…” Hänen yksinpuhumisensa katkesi keittiöstä tulevaan huutoon ja kovaan paukahdukseen, joka oli seurausta siitä, että ikkunaluukut lyötiin voimalla auki.

”Montako luotia tarvitset uskoaksesi!?” Sveitsi kuului huutavan jollekulle ikkunasta, kun Liechtenstein kiiruhti paikalle, ”Häivy, äläkä koskaan enää näyttäydy maillani!”

”Minä en ole Veneziano, typerys!” vastaus tuli äkäisellä äänellä, ”miten kehtaat sekoittaa minut ääliö-veljeeni, joka hylkäsi tehtävänsä ja karkasi sen perunapään matkaan jättäen minut yksin.” Romano päätti tarinansa kiukkuiseen tuhahdukseen eikä Sveitsikään näyttänyt sen iloisemmalta, joten Liechtenstein päätti mennä väliin ennen kuin mitään pahempaa sattuisi.

”Hyvää huomenta, Romano”, hän toivotti ikkunasta ja huomasi samalla ettei Etelä-Italia ollut yksin. Hänen vierellään nimittäin seisoi hopeahiuksinen nuorukainen musta lintu olallaan. Hän näytti olevan täysin välinpitämätön toisten valtioiden riitaa kohtaan ja katseli vain lievästi kiinnostuneena ympärilleen. Liechtenstein muisteli nähneensä hänet maailmankokouksissa, muttei saanut nuorukaisen nimeä mieleensä.

”Huomenta”, Romano mutisi takaisin tylysti, ”me lähdemme nyt.”

”Miksette tulisi aamupalalle nyt kun kerta olette täällä?” Liechtenstein kysyi ystävällisesti. Romano näytti hetken miettivän asiaa, mutta lopulta Sveitsin murhaava katse ja näläntunne vatsanpohjassa saivat hänet suostumaan. Vieras nuorukainen seurasi kiltisti hänen perässään sisälle taloon.

”Ai niin, tämä on Islanti”, Etelä-Italia esitteli toverinsa, joka nyökkäsi tervehdykseksi, ”hän tahtoo mukaan Unioniin ja minun, ja minun veljeni, käskettiin esitellä hänelle alueita.” Romanon äänessä kaikui silkka katkeruus poissaolollaan loistavaa Italian pohjoisosaa kohtaan.

”Sveitsi ei kuulu Unioniin.” Alppivaltio totesi jäykästi ja joi kahviaan samalla kun luki sanomalehteä ja yritti olla välittämättä aamiaispöydän ylimääräisistä vieraista. Liechtenstein sen sijaan näytti aivan tyytyväiseltä. Hän jopa muisti Islannin nyt kun oli kuullut hänen nimensä. Nuorukainen oli yleensä neljän muun Pohjoismaan seurassa. Pohjoismaat nainen muisti sen vuoksi, että heihin kuuluva Suomi oli niitä harvoja henkilöitä, joita hänen veljensä ei koskaan uhannut ampua.

”Mitä!?” Romano ähkäisi ja pomppasi ylös paikaltaan, ”Veneziano! Minä tapan hänet! Olkoon vaikka veljeni.” Etelä-Italia mutisi vielä omalla kielellään jotain, mikä kuulosti erittäin rajulta kiroilulta.

”Minä mietinkin, että miksi me tänne tulimme”, Islanti totesi ja silitti lintuaan rauhoittavasti.

”Mikset sanonut mitään!?” Etelä-Italia kysyi yhä äkäisenä veljelleen, joka oli sinnikkäästi väittänyt Sveitsin kuuluvan Unioniin.

”Et kysynyt mitään”, Islanti vastasi tyynesti.

”Paesi Nordici!” Romano huudahti turhautuneena ja yritti rauhoittaa itseään, ”uno, due, tre, quattro…”

”Hei, siinä kortissa oli nuo sanat!” Liechtenstein huudahti iloisena ja, ennen kuin hänen veljensä ehti estää, hän ojensi korttia Etelä-Italian nähtäväksi.

”Uno, due, tre?” Romano luki, ”yksi, kaksi, kolme. Eihän siinä ole mitään järkeä.”

”Sitä minäkin”, Sveitsi tokaisi ja nappasi kortin takaisin itselleen.

”Minusta se kuulostaa aika pahaenteiseltä”, Islanti, joka oli lukenut tekstin Romanon olan ylitse, totesi, ”aivan kuin jokin arvoitus… Tai kätketty uhkaus.” Liechtenstein värähti ja vilkaisi veljeään säikähtäneenä Islannin sanojen jälkeen, mutta Sveitsi vain tuhahti ja katsoi korttia aivan kuin se ei merkitsisi mitään.

”Se on vain typerä pila”, hän vastasi, mutta unohtui kuitenkin lukemaan tekstiä uudelleen.

”Mutta eikö olisikin hauskaa saada selville, mikä sen takana on?” hänen sisarensa sanoi iloisena, ”tuo kuulostaa jännittävältä.” Sveitsi mumisi jotain myöntävää ja naputteli kortilla pöytää. Liechtenstein oli oikeassa, olisihan se mukava tietää, kuka on tällaisen pilan takana. Ainakin se tyyppi oli nähnyt erityisesti vaivaa.

”Odín, dva ja tri on venäjää”, Islanti totesi ja tarkasteli kirjekuorta, jossa kortti oli tullut, ”ja tämän postimerkki on myös leimattu Venäjällä.” Kaikki kolme muuta valtiota ihmettelivät mielessään, että missä välissä nuori Pohjoismaa oli käynyt hakemassa kuoren eteisestä. Kukaan ei kuitenkaan viitsinyt kysyä sitä.

”Mitä se sitten tarkoittaa?” Liechtenstein kysyi tarkoittaen kolme venäjänkielistä sanaa. Islanti laski kuoren aamiaispöydälle ja torui hiljaa lunniaan, joka oli varastanut tomaatin Etelä-Italian leivän päältä, ennen kuin vastasi.

”Samaa kuin muutkin; yksi, kaksi ja kolme”, hän kertoi. Liechtenstein nyökkäsi ja tiedusteli sitten varovasti nuorukaiselta, että saisiko hän silittää lunnia. Islanti antoi luvan.

”Minä taidan tehdä vierailun Venäjän luokse”, Sveitsi totesi ääneen miettiessään tilannetta hetken. Oli se tarkoitus tai ei, kutsu oli herättänyt hänen mielenkiintonsa.

// Pidän tästä siksi, että tämä oli helppo ja nopea kirjottaa, kevytjuoninen (mulla tuppaa yleensä juonet leviämään -.-'') ja erilaisia hahmoja kuin normaalisti. Toisin sanoen, juuri sitä, miksi ylipäätään pyysin haasteita ^^ (sinä, joka annoit tämän, jos satut lukemaan tätä, niin kiitoksia~)

Moi~

Hah, informaatioviesti! (miksi tunnen jotain ihmeellistä vahingoniloa nyt... outo juttu.)

Opin käyttämään tunnisteita! Nyt tuolta oikeasta laidasta saa kans klikkailtua tietyn aiheisia tekstejä. Nyt se ei varmaan ole niin tärkeä toiminto, mut tässä kun näitä alkaa tulla enemmän niin aattelin että se on kivempi kun tuolta saa valittua esim. DenNor juttuja tai traikkoja tai jotain...

Juu, ja se toinen asia. Yritän tässä pikkuhiljaa saada enemmän aktiivisuutta tähän blogiin :'3 (minähän olen niin aktiivinen muallakin, tietenkin...) Löysin myös pari muutakin ominaisuutta, jotka tekevät tästä helpompaa ja ehkä voin siirtyä jossian välissä julkaisemaan tiettyjä juttuja vain täällä (niin no... tännehän päätyy muutenkin kaikki mikä ei kelpaa minnekään muualle) Tarkoitan, että tänne tulisi myös "omakeita" / vaihtoehtoloppuja/ sivutarinoita, jotka eivät esiinny oikeassa tarinassa/ asioita jotka ovat jossain fikissä, mut joita ei mainita (esim. keskustelunpätkiä) ja sellaista muuta krääsää joka ei oikeastaan merkitse juuri mitään ^^'' Musta on vain hauska laittaa niitä jonnekin...

Ja se siitä informaatiosta sitten, moikka~
~Vyra

p.s. Mä rakastan tota kävijälaskuria <3

Perhetapaus -traileri

Moi! Jälleen kerran sain randomin idean eikä mulla ole mitään hajua millon ehdin kirjoittaa sen... ^^'' Mutta tässä nyt nopeasti kyhätty traikku blogin täytteeksi.





 Olipa kerran perhe…

”Ei pahus, onko meillä taas perheillallinen?”
”Vielä yksikin tappelu ja minä häivyn”
”Vielä yksikin perheillallinen ja minä häivyn.”
”…Olet silti täällä?”

Pelottava isoveli,

”Sve, lopeta tuo tuijottaminen”
”Miksi…”
”Se on ihan hiukan hermostuttavaa.”

Hiljainen isoveli,

”Nor?”
”…”
”Nor!”
”…Mitä?”
”Nor… Ei mitään!”

Pikkuveli,

”Minä en sano sitä!”
”Saat jäätelön, jos sanot”
”No siinä tapauksessa… Ei.”

Äiti,

”Minä en ole kenenkään vaimo.”
”Mut…”
”Enkä äiti!”
”Tino~ suostu nyt.”
”…Sinä et saa illallista tänään…”

Ja vauva…

”Mitä hittoa?!”
”Eikö me puhuttu tästä joskus?”
”Joo, mutta mistä tuo tuli?”
”Me puhuttiin myös siitäkin…”

Pienellä avustuksella…

”Ne oli ne pahuksen keijut, eikö niin?”

…Saadaan tarina aikaan.

”Eikö hän voisi syöttää itse itseään?”
”En usko”
”Tai vaihtaa omat vaippansa?”
”En usko sitäkään”
”Pitääkö meidän vahtia häntä oikeasti koko ajan?”
”… Sitähän me teimme silloinkin kun hän oli normaali…”
”Ai niin…”

Ja lopputulos?

”Minä en pidä lapsista… Ottakaa se pois! Se hyökkää!”
”Milloinkohan hän oppii puhumaan?”
”Toivottavasti ei koskaan”
”Vauvan hoitaminen on helppoa. Kaikki hauska on kiellettyä, siinä se.”
”Ei siis olutta?”
”Ei vauvalle… Minä voisin ottaa kyllä.”

Se jää nähtäväksi~

”Laske vauva alas ja peräänny hitaasti”
”Yes, sir!”
”Ja sitten haet tutin”
”Tutti? Okei, tutti!”
”Hyvä poika”


Um... Tää ei ihan edes kuulosta siltä, mitä mulla on pääni sisällä, mut jotain sinne päin kuitenkin ^^' ja Pohjoismailla mennään. Saatte keksin jos arvaatte, kuka on tuo vauva? 

torstai 22. syyskuuta 2011

Skaba!

Eli koska olen tarpeeksi typerä yrittämään toisen kerran ja oikeastaan hieman tylsistynyt (tylsistynyt ei kai ole oikea sana... pikemminkin hieman ideaköyhä nyt...) joten kokeilen aloittaa uuden skaban! Luultavasti tästä ei tule yhtään mitään mut katotaan nyt ^^''

eli ohjeet ovat hyvin helpot. Kommentoi. Viikko aikaa.

Sitten pidemmät ohjeet...

Kirjoita tämän viestin kommentteihin toiveesi siitä millaisen raapaleen haluat (paritus / henkilöt, ikäraja / s- K13, genre/t, ja vapaaehtoinen idea tai raapaleen nimi, josta sitten väännän jotain). Ja sitten se jännittävin osa; toteutan jokaisen raapaleidean joka ilmestyy tämän viestin kommentteihin viikon sisällä. Tässä on siis nyt seitsemän päivää aikaa saada oma raapale, joka julkaistaan minun Finin raapaleketjussa osoitettuna sille, joka idean antoi. Okay?

Teen tämän  nyt täällä, koska kaikista kuudesta lukijastani (joista yksi olen minä...) kovinkaan moni tuskin vahtii tätä joka päivä... kunhan nyt testaan ja silleen... *hiljaista mutinaa* Eli odottelen tässä nyt viikon *istuu alas nurkkaan pyörittelemään peukaloitaan*

~Vyra

p.s. Jos ehdotat RusFiniä, saatat joutua hyvätahtoisesti trollatuksi <3 Mutta kyllä, kaikki ideat toteutetaan loppujen lopuksi jollain tapaa ;)

p.s.s Onko se edes skaba, jos kaikki voittavat?!

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Punainen Suomi ja Valkoinen Suomi, Jt

Tämä on Jatkotapaamiseen ^^ Saanen esitellä oman pienen oc:eeni: Etelä-Suomi!
Hän syntyi jo silloin kun Suomi joutui Venäjälle, mutta Suomen pohjois ja etelä osat alkoivat kehittyä eri tahtiin. Etelä-Suomesta tuli kehittyneempi ja enemmän "venäläinen", mutta Pohjois-Suomi pysyi sellaisena kuin oli aiemmin ollut. Tino ei huomannut tätä ennen kuin Etelä-Suomi itse tuli puhumaan hänelle ja Tino oli kuitenkin se "virallinen" Suomi.

Etelä-Suomi on muuten kuin Tino, mutta hänen luonteensa on kylmempi eikä hän osaa kaikkea, mitä Tino osaa, sillä hän on paljon nuorempi ja hän vihaa Ruotsia siksi, että hänen mielestään Ruotsi petti Suomen. Hän myös tahtoo olla virallinen ja ainoa Suomi, koska hän uskoo että Tino on liian heikko ollakseen sitä. Hän ei siis vihaa Tinoa, hän vain ei usko häneen.

Sisällissodan päätyttyä Tinolla oli mahdollisuus tappaa Etelä-Suomi ja siten olla ainoa Suomen henkilöitymä, mutta hän ei pystynyt tekemään sitä. Tosin Talvisodan alettua Etelä-Suomi ilmestyi taas ja ilmoitti tahtovansa olla sittenkin osa Tinoa. Hän oli huomannut, ettei Venäjä ollut sittenkään hänen puolellaan eikä hän edelleenkään uskonut Tinon pärjäävän yksin. He siis yhdistyivät, Etelä-Suomi katosi ja Tino oli sen jälkeen ainoa Suomi. Tosin hänessä on jäljellä myös jotain, mitä tuli Etelä-Suomelta, mutta he ovat tasapainossa keskenään.

Ja sit pieni pätkä, näitä tulee lisää myöhemmin:


Tino ei tiennyt enää, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Hän oli yrittänyt kaikkensa päästäkseen tunteestaan eroon, mutta silti hän ei pystynyt rauhoittumaan. Aivan kuin joku olisi paikalla ja katselisi häntä, vaikka hän hyvin tiesi, että talo oli täysin tyhjä. Hän oli itsenäinen nyt eikä täällä ollut ketään, mutta silti suomalainen käveli levottomana vielä kerran talonsa läpi ja yritti uskotella itselleen ettei mikään ollut vialla.

Hän oli työntänyt puukon housujensa vyötärönauhan alle. Ei siksi, että hän olisi tuntenut itsensä uhatuksi vaan siksi, että… Hän tunsi tarvitsevansa sitä. Tuttu puinen kahva hänen kättään vasten lohdutti kummasti mieltä, vaikka mikään muu ei ollut sitä tehnyt.

Yhä epäluuloisena Tino käveli lopulta takaisin olohuoneeseen mennäkseen istumaan nojatuoliin ja kuulostelemaan jos jotain liikkuisi talossa hänen lisäkseen. Mies oli ohittamassa seinällä riippuvan peilin, mutta nopeasti silmäkulmasta erotettu vilahdus sai hänet pysähtymään. Hana Tamago se ei voinut olla sillä koira oli jäänyt Ruotsin luokse silloin kauan sitten eikä Tino ollut vielä ehtinyt hakea häntä kotiin, joten hän käänsi katseensa hitaasti peiliä kohden.

Vieraat silmät vastasivat hänen katseeseensa ja suu kääntyi pieneen hymyyn. Tino pyörähti ympäri ja kiskaisi tottuneella liikkeellä puukkonsa esiin. Sen himmeän metallinen terä hohti hiukan valossa, mutta vieras mies ei näyttänyt välittävän siitä.

”Kuka sinä olet?” Tino kysyi, ”vastaa, perkele!” Toinen mies astahti huolettomasti askeleen lähemmäs ja hymyili yhä.

”Luulisi sinun minut tuntevan”, hän vastasi laiskalla äänellä ja kumartui lähemmäs välittämättä puukosta edessään, ”olen Suomi.” Tino hätkähti sekä sanoja että ääntä, joka tuntui oudon tutulta. Aivan kuin hän olisi kuullut sen ennenkin, muttei koskaan näin selkeästi. Mies sai kuitenkin ryhdistäydyttyä ja hänen kätensä puristi puukon kahvaa vieläkin tiukemmin.

”Minä olen Suomi”, hän vastasi päättäväisesti, ”kuka sitten oletkin, sinua ei voi olla olemassa. Minä…”

”Mieti uudestaan”, toinen mies keskeytti ja katsoi häntä silmillä, jotka nekin näyttivät yllättävän tutulta. Tino vaikeni hetkeksi ja hän vain tuijotti yrittäen pysäyttää ajatuksensa. Miehen ääni oli tuttu, samoin silmät ja myös jokin hänen tavassaan katsoa häntä muistutti Tinoa jostain. Mutta ei tämä tunkeilija voinut olla Suomi! Tino oli Suomi, hän tunsi jokaisen osan. Lapin lähes puuttomat alueet ja tunturit, Kainuun korvet ja Pohjanmaan lakeudet, rajaseudut ja…

…ja?

”Etelä-Suomi”, Tino lähes kuiskasi ja hänen verensä jäätyi, ”ei… Ei voi olla…”

”Kyllä vain on”, Etelä-Suomi vastasi hänelle, ”ja minusta tulee vielä koko Suomi, joten varaudu katoamaan kultapieni.”

//
Jollain tapaa haluaisin hänelle tuollaisen luonteen. Vahvan, mutta nuoren joka ajattelee että yksin hän pystyy selviytymään. Ei kuitenkaan liian julma, sillä sitä hän ei ole. Hän on vaan jollain tapaa ajattelematon tai jotain ^^''