”Vee~ Saksa?” Italia kysy oltuaan yllättävän hiljaa hetken, ”vietkö minut tänä jouluna joulumarkkinoille?” Saksalainen nyökkäsi ja siirsi kaulahuivia hiukan paremmin, jotta se suojaisi kylmältä tuulelta. Talvi oli jo tullut ja ilma käynyt kylmäksi, vaikka eräs tietty italialainen ei ollut tainnut sitä huomata. Saksa painoi mieleensä, että tarkistaisi ensi kerralla ennen ulosmenoa, että Italialla olisi vähintään kunnon lakki ja lapaset.
”Totta kai”, hän vastasi kysymykseen, ”Gilbert sanoi tahtovansa myös. Ajattelin, että muutama viikko ennen joulua olisi paras aika.” Italia hymyili ja otti muutaman hypähtelevän askeleen eteenpäin.
”Kiitos”, hän lähes huudahti ja pysähtyi sitten hetkeksi kadunlaitaan tuijottamaan kirkasta taivasta, ”eikö olekin kaunis päivä, Saksa? Tätäköhän Suomi tarkoitti silloin viime kokouksessa?” Saksalaismies vilkaisi siihen suuntaan, jonne italialainen katseli, muttei nähnyt ympäristössä mitään sen erikoisempaa. Hän käveli usein juuri täällä, lähes joka päivä, ja hän muisti jokaisen rakennuksen ja pensaan ulkoa, joten hänen ei tarvinnut edes miettiä niitä kävellessään. Lisäksi päivä oli hänestä harmaa. Kylmä ja aivan liian harmaa, mutta Italia oli tahtonut lähteä kävelylle, joten hän oli lähtenyt mukana.
”Kai se on”, hän totesi, ”enkä tiedä, mitä hän tarkoitti.” Saksa ei oikeastaan välittänyt puhua asiasta vaan hän kääntyi ja jatkoi matkaansa. Vasta muutaman metrin jälkeen hän tajusi, ettei italialainen seurannutkaan hänen perässään.
”Italia?” hän kysyi ja pysähtyi, mutta Italian tapa katsoa häntä sai hänet vaikenemaan.
”Onko kaikki hyvin?” italialainen kysyi hiljaa, mutta tarpeeksi voimakkaasti, jotta Saksa kuuli sen. Hän hymyili silti, mutta siinä oli pieni vivahde huolta ja Saksa huomasi unohtaneensa kuinka puhua. Kukaan ei ollut koskaan kysynyt häneltä tuolla tavalla, oliko hän kunnossa. Joskus sotien aikaan tietenkin, mutta silloin se oli johtunut aina jostain muusta eikä se ollut sellainen kysymys, kuten Italia nyt kysyi sen. Saksa nielaisi ja mietti, miten pieni italialainen aina sai jollain tapaa yllätettyä hänet.
”Kaikki kunnossa”, hän vastasi ja katseli kuinka Italian ilme vaihtui hiukan epäileväksi ja tämä käveli lähemmäs tarkastellen pidempää miestä koko ajan. Lopulta Italia ilmeisesti päätyi siihen tulokseen, että Saksa puhui totta. Hän naurahti ja kurottautui ylöspäin painaakseen huulensa hetkeksi toisia huulia vasten.
”Hyvä~”, hän totesi, ”Saksa, tahdotko lähteä kahvilaan kanssani?” Saksalainen hymähti ja tarttui sitten Italian tarjoamaan käteen lähtiessään taas jatkamaan matkaa. Tällä kertaa italialainen käveli täsmälleen hänen vierellään ja heilutti heidän yhteen kiedottuja käsiään.
”Mihin kahvilaan haluat mennä?” Saksa kysyi jossain välissä, ”ja sinun kätesi on kylmä…”
”Ihan mihin vain”, Italia vastasi huolettomasti, ”ja ei se haittaa. Se on lämmin ihan pian.” Saksa nyökkäsi lyhyesti tietäen, että italialainen oli oikeassa. Hän hieraisi kuitenkin pienempää kättä peukalollaan saadakseen sen lämpenemään nopeammin.
Ja pientä extraa~ Hyvää joulun odotusta, Sipi <3
”Ääääh, jättäkää minut rauhaan. Mie yritän kirjoittaa täällä!” Sipi viimein ärähti, kun meteli huoneessa ei tahtonut laantua edes pastan voimalla. Voi kuinka paljon ääntä pelkästään kolme valtiota saikaan aikaan!
”Mitä, minäkin!?” Romano puolittain ärähti, mutta hänen äänensä uhkasi jäädä innostuneen Italian alle.
”Vee~! Mitä sinä kirjoitat, Si-neiti?” hän kysyi.
”Juttuja…”, Sipi vastasi kierrellen, ”ja mie olen sanonut siitä nimestä… Äh, antaa olla.”
”Mitä? Pitääkö meidän lähteä?” Espanja kysyi päästen vasta nyt kärryille. Hän oli jäänyt kuvittelemaan asioita, joista Romano ei tahtonut tietää yhtään mitään, ja unohtanut kuunnella.
”Kyllä! Te kaikki ulos”, Sipi vastasi hiukan äkäisesti, ”takaisin saatte tulla… tuota… myöhemmin!” Italia kallisti hiukan päätään miettiessään sanoja.
”Kuinka paljon on myöhemmin?” hän kysyi, muttei koskaan saanut vastausta koska Romano hyppäsi ylös sängyltä, jolla oli makoilut jo pitemmän aikaa ja kiskaisi mennessään veljensä ylös tuolilta. Espanjaa hän ei välittänyt potkia lattialta minnekään. Hän joko seuraisi itse tai sitten ei, luultavasti seuraisi. Sipi ehti jo huokaista helpotuksesta, että saisi hetken rauhan.
”Odota!” Italia huudahti ja kumartui nopeasti suikkaamaan suukon suomalaisen poskelle, ”ciao, Si-neiti!” Sipi ehti hädin tuskin toipua yllätyksestä, kun Romanokin päätti hyvästellä oikealla tavalla. Tällä kertaa suudelman sai hänen toinen poskensa.
”Ciao…”, hän mutisi ja paineli sitten ulos veljensä kanssa.
”Oh, Romano lähti”, Espanja totesi ja hypähti ylös lattialta, ”parempi mennä perään ettei minun pikku tomaattini eksy…” Sipi oli jo huomauttamassa jotain siitä, kuinka todennäköisesti italialainen eksyisi Italiassa, muttei ehtinyt edes avata suutaan, kun espanjalainen käveli hänen vierelleen hymyillen. Hetkeksi miehen huulet painautuivat hänen otsalleen ja sitten Espanja käveli ulos naureskelleen ja aivan varmasti tietäen, mitä teollaan aiheutti.
Hetken päästä Sipi tajusi sulkea suunsa ja nostaa lattialle tipahtaneen kynän ylös. Hän nakkasi sen jonnekin pöydällä lojuvien vihkojen päälle ja risti käsivartensa rinnalleen huokaisten samalla.
”Miten mie muka nyt kirjoitan…?” hän mutisi ja mietti menisikö hänen selityksensä läpi lukijoille.
A/N: Sipi saattaa ehkä tappaa mut tän takia... Jos huomenna ei kuulu eikä näy nii tiedätte, mitä tapahtui...
Eli kolmannen päivän suudelmat olivat tässä. Millaisen suudelman sinä tahtoisit~?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti