Kolmastoista joulukuuta~

// Tämä on outo. Ei kannata lukea.

"Hollanti?" kutsuin, mutta en kääntänyt katsettani tietokoneennäytöstä. Olin oikeastaan tylsistynyt ja olisin tahtonut lähteä lenkille, mutta olin luvannut kirjoittaa tämän juuri tänään. Perhanan Sipi, miksi hän on niin hyvä suostuttelemaan?

"Hollanti...?" kysyn uudelleen, kun ensimmäiseen kutsuun ei vastattu ja käännän viimein katseeni. En näe ketään ja vain tuoreet tulppaanit ja pöydällä lojuvat postikortit kertoivat, että joku hollantilainen edes oli paikalla. Amsterdam, Haag, Utrecht, Rotterdam... Kauniita kortteja kaikista kaupungeista, joissa halusin joskus vierailla.

Mutten alkanut nyt katsella kortteja sen enempää. Nousin ylös paikaltani ja kävelin lyhyen matkan olohuoneen puolelle. Nojasin sohvan selkänojan ylitse ja odotin hetken, että pystyhiuksinen mies huomaisi minut. Hollantilaiseksi hän oli yllättävän kiinnostunut suomenkielisistä lehdistä. Tosin hän oli jumahtanut jalkapallo tuloksiin, joten se kai selitti kaiken.

"Mitä?" hän kysyi viimein kun sain huomion.

"Tarvitsen apua", sanoin suoraan ja hän huokaisi hiljaa. Joskus mietin, miksi hän silti jaksaa luuhata kodissani ja seurata minua joka paikkaan. Kai hänelläkin oli töitä? Maa hoidettavanaan tai jotain?

"Minä toin sinulle jo tulppaaneja...", hän puolustautui muttei yrittänyt karata paikalta. Kunhan vain katsoi ylös minua kohti, "ja postisi."

"Jep, kiitos paljon", vastasin ja aloin puolihuolimattomasti hypistellä hänen sanomalehteään toisella kädelläni, "mutta tarvitsen kirjoitusapua. En keksi luukkua tälle päivälle." Hän nappasi käteni ennen kuin ehdin rypistellä paperia sen enempää ja näytti olevan erittäin kiinnostunut sormistani ja kynsieni jo lohkeileesta kynsilakasta. Ehkä voisin seuraavalla kerralla maalata niihin pienet Hollannin liput hänen mielikseen.

"Etkö voisi kysyä joltakulta niistä hulluista?" mies kysyi, mutta pudistin päätäni.

"Ystäviltänikö? Kysyin jo", vastasin hiukan välttelevästi, "Sipillä oli idea... mutta tarvitsen silti apua." Hän huokaisi taas. Luultavasti siksi, että nimi oli hänellekin tuttu.

"Kunhan et parita minua kenellekään idiootille...", hän mutisi hiukan synkästi enkä voinut muuta kuin naurahtaa sille. Nykäisin käteni hänen ottestaan ja taputin hänen hiuksiaan nopeasti.

"En tietenkään, Hollanti", vastasin hymyilleen, "tosin en siltikään ole varma, pidätkö ideasta. Voit heittää minua puukengällä sitten myöhemmin, okay?" Hän katsoi minua kysyvästi, mutta harkitsi hetken ennen kuin vastasi.

"Miksi sinä tarvitset apua, jos sinulla on jo id...", hän aloitti, mutta puhe katkesi kun kumarruin lähemmäs ja painoin huuleni pieneksi hetkeksi hänen huuliaan vasten. Sitten peräännyin nopeasti mahdollisen puukenkäkoston varalta ja ryntäsin koneelleni.

Odotettua puukenkää ei kuulunut, mutta Hollanti nousi ylös sohvalta ja käveli taakseni lukemaan tekstiä, jota kirjoitin. Olin jo tottunut siihen, että hän luki kaiken olkapääni ylitse, mutta tällä kertaa tunsin punastuvani ja ihan syystä.

"Hölmö", hän totesi oudon lempeällä sävyllä ja napautti puukengällä päälakeani, "menen tupakalle, moi."

"Moikka", vastasin ja tajusin vasta hänen mentyä, että yleensä hän tervehti ja hyvästeli aina hollanniksi, "Hollanti! kutsuitko sinä juuri min... Olkoon. Kysyn myöhemmin."

**********

"Postia? Saanko minä postia!" Sipi kysyi, kun joku vaivautui kertomaan asiasta hänelle, "missä se on?" Italia kallisti päätään ja mietit hetken, minne hän oli paketin jättänyt... Ai niin! Ulos oven ulkopuolelle.

Sipi huomautti italialaista siitä, ettei postin jättäminen ulos ollut kovin järkevää. Ei varsinkaan, jos sattuisi satamaan ja jos se posti myös unohdettaisiin samalla sinne, mutta Italia ei kuunnellut enää joten Sipi tyytyi vain hakemaan postinsa ulkoa.

Paljastui, ettei hän ollutkaan saannut vain kirjettä tai korttia vaan kokonaisen paketin, joka vielä tuntui oudon painavalta. Se oli liian painava että sitä olisi ollut mukava heiluttaa, jotta sisältö olisi ehkä paljastunut etukäteen, joten Sipi tyytyi vain aukaisemaan paketin.

"Perunoita!" hän hihkaisi kun sai kääreen avattua, "joku lähetti minulle perunoita... Perunoita!"

"Perunoita?" Italia, joka heilui lähistöllä, kysyi ja hiippaili lähemmäs.

"Jep, perunoita", Sipi vastasi ja kumosi koko paketin sisällön pöydälle, "odotas... Tämä tarkoittaa, että minä olin oikeassa~!" Italia näytti hämmentyneeltä ja hän oli muutenkin tipahtanut kärryiltä jo ajat sitten.

"Missä olit oikeassa, Si-neiti?" hän lopulta kysyi, mutta suomalainen vain heilautti kättään.

"Ei se ole tärkeää", hän vastasi, "paljon tärkeämpää on... Pystytkö tekemään näistä jotain, Ita?" Italia katsoi vuorotellen Sipiä ja vuorotellen perunakekoa ja sitten hän nyökkäsi hitaasti.

"Joo, perunapastaa!" hän ilmoitti iloisena. Sipi mietti hetken, mitä ihmettä perunapasta olisi, mutta sitten hän päätyi siihen tulokseen ettei hänen tarvinnut sitä miettiä.

"Hyvä, sillä mennään sitten", hän totesi.

"Soitan Saksalle, että hän voi tulla syömään myös", Italia sanoi pirteänä ja katosi johonkin. Sipi katseli saamiaan perunoita hetken ja sitten hän alkoi nauraa ääneen.


A/N: Hah! Minulla ei ollut yhtään mitään ideaa tähän ja Sipi sanoi VyraHollanti... Jeah... Tota... Minä pidän Alankomaista ^^''' (ei tartte pelätä mielenterveyteni vuoksi... tää luukku oli vitsi ;) Enkä näköjään osaa kirjoittaa omaa luonnettani... huoh. Antaa olla...

Sellaista tällä kertaa. Huomenna toivottavasti jotain järkevämpää. Tämän loppu oli lähinnä Sipille... Lupasin hänelle joskus perunoita, jos hän olisi oikeassa. Ole hyvä~