Tervetuloa~

Tervetuloa~

Kuka tahansa sitten oletkin. Toivottavasti viihdyt ja nautit kaikesta pienestä, jota väkerrän silloin tällöin.

Kiitos~

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Neljästoista joulukuuta~

// Ikäraja: K-11 varmuuden vuoksi.


”Ei!” Romano vastasi ja loi yhden pahimmista katseistaan espanjalaisen, joka oli jälleen kerran sanonut jotain mikä olisi kannattanut jättää sanomatta. Espanja alkoi murjottaa hiukan, muttei kuitenkaan antanut periksi.

”Roma…”, hän pyysi, ”pikku tomaattini, yksi pieni suukko…” Romano irvisti ja käänsi katseensa poispäin.

”Ei varmasti”, hän tokaisi ärtyneenä, ”älä edes yritä selittää mitään veljestäni… Minua ei kiinnosta, mitä hän teki sen perunan kanssa!” Espanja yritti saada lisää murjotusta ilmeeseensä, jos Etelä-Italia vaikka sitten heltyisi hänelle.

”Mutta…”, hän aloitti, mutta Romano keskeytti poimimalla viereiseltä pöydältä tomaatin ja lyömällä sen hänen käsiinsä.

”Turpa kiinni”, italialainen vastasi, ”pussaa tuota ja lopeta minun kiusaaminen, perhana.” Espanja tuijotti hetken punaista tomaattia, joka oli luonnollisesti parasta laatua. Sitten hän painoi sen hellästi huuliaan vasten pitäen silti katseensa Romanossa, joka parhaansa mukaan yritti näytellä välinpitämätöntä.

Espanjalainen ei puraissut tomaattiaan, mutta antoi hitaasti kielensä liikkua sen pehmeällä pinnalla ja piti sitä sormissaan aivan kuin maailman arvokkainta asiaa. Aivan yhtä hitaasti hän painoi taas huulensa sitä vasten ja antoi silmiensä sulkeutua. Romano vilkuili häntä silmäkulmastaan ja Espanja yritti estää itseään nauramasta. Hän keskittyi suutelemaan tomaattia, mutta hyvin pian hän kuuli toivotun voihkaisun ja Romanon käsi ilmaantui hänen kädelleen työntäen sen pois tieltä. Espanja avasi silmänsä juuri sopivasti, kun italialainen painoi huulensa hänen huulilleen. Hän siirsi toisen kätensä nopeasti Romanon niskan taakse, jottei mies perääntyisi liian nopeasti nyt kun hän oli antanut periksi.

Suudelma syveni ja Espanja alkoi menettää jo lopullisesti otteensa ajatuksistaan, kun hän perääntyi seinää vasten ja liukui lattialle vetäen Romanon mukanaan. Italialaista siirtyminen ei näyttänyt vaivaavan. Hän vain kiipesi paremmin toisen valtion syliin rikkomatta suudelmaa välillä. Lopulta heidän oli pakko hengittää ja kumpikin voihkaisi hiljaa. Romanon kasvot olivat aivan punaiset, hän hengitti raskaasti ja näytti Espanjan mielestä maailman kauneimmalta henkilöltä.

”Typerys…”, Etelä-Italia mutisi, muttei kuitenkaan laskenut käsiään Espanjan olkapäiltä tai yrittänyt karata miehen otetta.

”Näytät tomaatilta”, Espanja totesi pirteänä ja naurahti, ”minun Romanoni…” Romano pyöräytti silmiään ja nappasi sitten Espanjan vieläkin pitelemän tomaatin itselleen. Hän puraisi siitä palan ja teki olonsa mukavaksi espanjalaisen sylissä. Espanja hymyili onnellisena ja asetteli kätensä italialaisen lantiolle.

”Olet silti typerys”, Romano totesi ja Espanjan nauru antoi ääntä muuten tyhjälle talolle.


A/N: Spamanoa! Ja actionia!
Katsotaan, mulla on sit kymmenen päivää jälellä ja pareja... DenNor, SuFin, NorFin, Aksel, Amerikka... hmm....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti