Kahdeskymmenes joulukuuta~

”Sey…”, Englanti kutsui entistä siirtomaataan, joka keskittyi lähettelemään lentosuukkoja periaatteessa kaikille, ”Sey.” Lopulta tyttö käännähti hymyillen katsomaan vanhempaa valtiota, joka oli jäänyt hieman hänen jälkeensä. Se ei tosin ollut ihme. Seychellin innokas tapa yrittää nähdä kaikki samaan aikaan tiputti automaattisesti suurimman osan ihmisistä hänen jäljestään.

”Anteeksi…”, Seychellit mutisi huomattuaan englantilaisen närkästyksen, mutta hän hymyili kuitenkin aivan kuin se aurinko, joka piti hänen pienen saarensa lämpimänä, ”mitä sanoit? En kuunnellut kunnolla…” Englanti huokaisi tietäen hyvin, ettei hän pystyisi olemaan äkäinen nuorelle naiselle, joka vain oli utelias ja tahtoi osoittaa ystävällisyyttä.

”Me olemme Lontoossa, Sey”, hän kuitenkin aloitti hieman nuhtelevalla sävyllä, ”nuo… Lentosuukot eivät kuulu tapoihin täällä.” Seychellit näytti ottavan nuhteet hyvin ja vain pieni huulten mutristus kertoi jotain hänen mietteistään.

”Miksei?” hän kysyi suoraan saaden Englannin hetkeksi todella miettimään asiaa.

”Se ei vain kuulu”, mies vastasi lopulta, mutta Seychellit ei siihen tyytynyt. Hän hypähteli takaisin englantilaisen luokse eikä välittänyt ollenkaan muista ihmisistä.

”Sen pitäisi kuulua”, saarivaltio totesi ja painoi sormensa huulilleen, ”katso, teet vain perässä. Kokeile. Se on mukavaa.” Englanti kohotti toista kulmaansa eikä tehnyt elettäkään seuratakseen Seychellien mallia.

”Sinä olet oppinut tuon Ranskalta…”, hän mutisi ja olisi lopettanut keskustelun siihen jatkaen samalla heidän matkaansa, mutta Seychellit kohdisti parhaan anovan katseensa häneen.

”Kiltti isoveli Englanti”, tyttö pyysi, ”anna minulle yksi lentosuukko…” Mies katsoi häntä hetken hiljaa ja huokaisi sitten syvään antaessaan periksi. Tuon katseen edessä hän ei vain pystyisi sanomaan ei, joten hän painoi sormensa hetkeksi huulilleen ja lähetti sitten suukon puhalluksen saattelemana nuorelle saarivaltiolle. Seychellit naurahti ja sieppasi samansa suukon ilmasta ennen kuin lähetti omansa takaisin Englannille.

”Kiitos Englanti!” saarivaltio naurahti ja iski sitten silmäänsä, ”kunhan isoveli Ranska kuulee tästä…” Englanti, joka oli jo muutenkin punastunut jostain syystä, hätkähti silmiin nähden.

”Et varmasti kerro hänelle!” hän esteli, mutta Seychellit vain nauroi hurmaavaan tapaansa pujottaessaan käsivartensa vanhemman valtion käsivarren alle.    

A/N: Mun fanonissa Seychellit on maailman suurin FrUkin kannattaja :'3 Ja hän on vähän kuin lievempi versio Ranskasta...
Vielä neljälle päivälle suudeltavat... Mitähän keksin?