Kahdeskymmenesensimmäinen joulukuuta~

”Olen kotona”, Viro totesi väsyneenä aukaistessaan ulko-oven. Joulukuu oli muutenkin vuoden kiireisintä aikaa ja sitten tietenkin juuri hänelle sattui näitä päiviä, jotka olivat edes takaisin juoksemista aamusta iltaan. Hän huokaisi syvään, mutta tyytyväisenä saatuaan kaiken ainakin lähes valmiiksi, ja painoi oven takanaan kiinni. Vasta, kun hänen avaimensa kilahtivat eteisenpöydän tyhjään puukulhoon, hän tajusi talon tuntuvan oudon hiljaiselta.

”Hei… Otukset?” Viro kutsui mochejaan ja käveli valppaana sisemmäs taloonsa. Hän oli ehtinyt jo tottua pieniin talonvaltaajiinsa ja niiden erikoiseen elämään, mutta koskaan ei voinut olla varma. Viro oli sitä paitsi ollut kauan poissa, ties mitä mochit olisivat saaneet päähänsä. Varsinkin se amerikkalainen tuntui pursuavan jonkinlaisia ideoita, jotka eivät yleensä päättyneet hyvin.

”Onko täällä ketään?” Viro kysyi taas kuulostaen jo aavistuksen epäilevältä. Olivatko ne päättäneet leikkiä piilosta tänään? Siinä tapauksessa virolainen tietäisi, kuka sen pelin voittaa. Se yksi mochi, jonka nimen hän oli taas unohtanut, oli oikea taikuri olemaan huomaamaton. Mutta muiden osalta oli kyllä ihme, että talossa oli hiljaista. Tuskin sellainen lauma saisi pidettyä ääntä pois muuten kuin ruoka-aikaan ja öisin.

Viro käveli yläkertaan johtavien portaiden luokse ja epäilyksen tilalle alkoi kasvaa huoli. Missä mochit olivat? Entä, jos joku oli vienyt ne tai ne olivat onnistuneet eksymään jollain seikkailullaan? Viro oli väsynyt päivän jälkeen, mutta hänen täytyisi löytää ongelmalliset seuralaisensa ennen kuin hän voisi asettua rauhassa sohvalle katsomaan televisiota.

”Missä…”, Viro aloitti, mutta tällä kertaa pieni kolahdus keskeytti hänet ja hän käänsi katseensa juuri sopivasti kun lauma pieniä pyöreitä olentoja hyppäsi hänen päälleen.  Jokainen niistä tunki virolaisen syliin ja heiluttivat innokkaasti lippujaan oltuaan jo pitkään piilossa odottamassa valtion paluuta. Niiden kärsivällisyys oli lähes loppunut sekä kaikki evääksi otetut kaalinlehdet syöty, mutta viimein Viro oli tullut kotiin. Nyt ne yrittivät kaikki kilvan saada huomiota ja Viron käsivarret uhkasivat loppua.

”Vai halusitte te yllättää minut…”, hän totesi toivuttuaan sekä saatuaan tasapainonsa hallintaan ja mochit heiluttelivat lippujaan taas loikoillessaan hänen sylissään, olkapäillään ja yksi jopa hänen päänsä päällä, ”mitä jos minä tekisin meille ruokaa ja sitten katsotaan televisiota?” Pieni lippujen heilutus vastaukseksi ja muutama niistä hyppäsi alas loikkiakseen edeltä keittiöön. Viro naurahti ja unohti väsymyksensä hetkeksi.

”Minulle leipää ja teille salaattia”, hän totesi eikä yksikään mocheista näyttänyt pahemmin vastustelevan ajatusta.

A/N: Joo... Tässä ei ollut suudelmia... Mut mochit on kivoja! Ja mun piti kirjoittaa jotain nopeasti ^^'' Mutta ei huolta. Grande finalessa tulee olemaan suudelmia tämänkin edestä~